"Toteutumattomia unelmia? Salaisia haaveita?" – Ajatuksia Puustellin veistosnäyttelystä

Kävin aivan heinäkuun alussa tutustumassa Kemijärven Puustellin pihapiiriin sijoitettuun veistosnäyttelyyn. Ajatukset lähtivät lentoon joidenkin töiden kohdalla. Tämä juttu ei ole minkäänlainen arvostelu, enkä kirjoita edes kaikista teoksista. Töistä voi ajatella hyvin monella tavalla, tässä vain yhden ihmisen näkökulmia.

Minusta veistokset rikastuttavat yleensäkin Kemijärven ympäristöä. On hienoa, että niistä on koottu pysyvä näyttely, jota suojaa vieläpä uiton vanha venevaja. Puustellin näyttelyyn on valittu hyvin erilaisia töitä, mikä osaltaan osoittaa puun monipuolisuuden veistotaiteen materiaalina. Muitakin materiaaleja töissä on mukana.

Sitten teoksiin. Unkarilaisen J. J. Lukacsin työ "Carriage" ("Vaunut") on ikäänkuin nelipyöräinen pölkky, joka kantaa jotain selässään. Tuli mieleen, että vedämmekö me elämässä perässämme jotain lastia? Toteutumattomia unelmia? Salaisia haaveita? Jotain jota olemme päättäneet vielä joskus tehdä kun tilaisuus tulee?

Uusiseelantilaisen B. Donaldin pyöreä veistos tappeineen muistuttaa – anteeksi, taiteilija! – koronaviruksesta esitettyä kuvaa. Se nimi on ilmiöön sopivasti "Stopping the lies, stopping the truth" ("Valheiden pysäyttäminen, totuuden pysäyttäminen"). Ainakin tähän piikkimattoon pysähtyy kaikki mitä halutaan.

Sisäänkäynnistä katsoen vasemmassa peränurkassa on "Flying pig" ("Lentävä sika"), yksinkertaisesti sika tai villisika jolla on siivet selässä. Sen on veistänyt kiinalainen G. Meng. Mielestäni se voisi kuvata ihmistä, jota muut halveksivat eivätkä pidä oikein minään, mutta joka kuitenkin uskaltaa rohkeasti antaa unelmiensa lentää. Kaikissa ihmisissä, olipa heidän elämäntilanteensa mikä tahansa ja näyttivät he miltä tahansa, on monia mahdollisuuksia.

Suurinpiirtein sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitsee kanadalaisen K. Lipken mielenkiintoinen teos "Phantom vessel" ("Aavelaiva"). Suuren neliskulmaisen kivilaatan päällä leijailee keveä valkoinen alus, mutta aluksen vieressä on kiveen kaiverrettu laivan muotoinen syvennys, jonka reunoilla on kiviä mutta keskellä kiiltelee peili. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vaikka elämämme näyttäisi keveältä, kuljetammeko joskus mukanamme varjoa, pelkoja, haavoja ja hämmennystä? Entä kumpi laivan kuvioista loppujen lopuksi on todellinen, kumpi on varjo? Muodostaako ehkä aavelaiva, sisäiset tuntemukset, elämämme kiveen konkreettisen jäljen, joka näkyy ulospäin?

Sisäänkäynnistä katsoen oikealla seinustalla seisoo yhdysvaltalaisen T. Queoffin "Kasvu", joka kurottautuu yhä ylemmäs. Kasvaminen on orgaanista ja vaiheittaista, elämme ensin yhden vaiheen, sitten toisen jne. Uudesta vaiheesta tulee aina eri muotoinen kuin edellisestä. Vieressä on argentiinalaisen A. G. Fabricianon "Maan herääminen." Maa ikäänkuin venyttelee itseään pitkäksi, juuri herättyään.

Saksalaisen U. Bezoldin teos "Tulen paluu" on matalamuotoinen veistos, jossa tuli näyttää olevan ikään kuin pesässä tai muodostavan pesän. Mielessäni veistos on vertauskuva tilanteesta, jossa pitkän masennusjakson jälkeen innostuksen ja elämänhalun tuli onkin tullut takaisin. Toivoa on!

"Muodonmuutos" on yhdysvaltalaisen H. Jubranin kookas veistos. Silmä lähtee seuraamaan teosta lattiasta ylöspäin katsoen millaisen muodon hahmo lopulta saa. Kahden pylväsmäisen paaden väli täyttyy ylhäällä. Eli älkäämme tehkö liian nopeita johtopäätöksiä tai tuomioita kenestäkään ihmisestä, seuratkaamme ajan kanssa millaisia heistä lopulta tulee. Teos voi kuvata myös sisäistä muutosta: Kun itsetunto vahvistuu, itsetuntemus lisääntyy ja sisin paranee haavoista, saatamme yllättyä itsekin siitä millaisia meistä on tullut.

Veistoksia on myös Puustellin piha-alueella. Mainitsen niistä kaksi.

Metsän reunassa sijaitsee bolivialaisen F. Secretanin teos "A warrior" ("Sotilas"). Se muodostuu kahdesta mustaksi maalatusta melko massiivisesta osasta, joista toinen osoittaa viistosti ylöspäin ja toinen on vaakasuorassa. Tulee mieleen, että sodan kokeneen ihmisen sielu varmasti ikään kuin hiiltyy ja hajoaa osiin. Vetävätkö nämä osat häntä eri suuntiin?

Vaikuttaako hänen sisimmässään sellaisia voimia, joita hän ei hallitse?

Keskellä pihamaata on hollantilaisen J. Beemsterboerin neliosainen teos "My own meeting place" ("Oma kohtauspaikkani"). Kolmen punaruskeaksi maalatun paaden sisäpinnoille on kiinnitetty oksia, jotka ovat ikään kuin toisia kohti ojentuneita käsivarsia. Keskellä on kivi. Voi melkein kuulla, kuinka elävää ja äänekästä hahmojen keskustelu on. Se kuplii iloisesti naurun säestyksellä – toisin kuin sisällä näyttelytilassa argentiinalaisen R. Mirtan "Dialogin" kahden hahmon kuiskuttelu, jossa ilmiselvästi jaetaan joitain salaisuuksia, jotka eivät muille kuulu.

Puustellin veistosnäyttely osoitteessa Lepistöntie 19 avoinna 30.7. saakka arkipäivisin klo 10 – 15.30. Taideteoksiin voi tutustua myös entisen Asusteen talon ikkunanäyttelyssä.

Leila Linnove