Paikallisuutiset

Ämmänvaarassa Kemijärvellä tehtiin harvennushakkuita

Harvennushakkuut viivästyivät vuodella. Niistä päätettiin vuonna 2020.

Kemijärven kaupungin Ämmänvaarassa tehtiin harvennushakkuita vuodenvaihteessa, ja ne päättyivät tammikuun alkupuolella.

Kaupunki teetti omistamallaan maalla mäntymetsässä noin 15 hehtaarin hakkuut metsäsuunnitelman mukaan. Puustosta poistettiin noin kolmasosa. Puut osti Keitele Forest Oy, ja kaupunki sai niistä kaupungingeodeetti Tapio Pöyliön mukaan noin 40 000 euroa. Pienin puuaines meni Kemijärven lämpö ja vesi Oy:lle energiaksi.

Ämmänvaara sijaitsee noin 20 kilometriä Kemijärven keskustasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kävin hakkuualueella, ja mielestäni työn jälki oli siistiä. Myöskään hakkuutähdettä ei ole paljon, koska puut poistettiin neljän sentin läpimittaan asti, Pöyliö kertoo.

Harvennuksen tekemisen määräaikaa pidennettiin vuodella, koska Keitele ei ehtinyt hakata niitä viime talvena.

Myös Ailangassa Rauankankaalla on harvennettu noin 15 hehtaaria. Kaupunki sai puista noin 65 000 euroa.

Vastustus ei estänyt hakkuita

Ämmänvaaran hakkuista päätettiin reilut kaksi vuotta sitten, ja ne herättivät silloin runsaasti keskustelua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tekninen lautakunta hyväksyi harvennushakkuut toukokuussa 2020, kaupunginhallitus elokuussa ja valtuusto saman vuoden marraskuussa.

Hakkuita vastustettiin muun muassa siksi, että alue sijoittuu vaaran päälle menevän luontopolun molemmille puolille. Ämmänvaaran on todettu olevan myös vanha saamelaisten pyhä paikka. Etelärinteellä lähimmillään noin sadan metrin päässä harvennusalueesta on uhripaikka ja muinaisia kvartsilouhoksia. Lapin maakuntamuseo antoi suunnitelmista lausuntonsa, eikä sillä ollut huomautettavaa, koska uhripaikka ja kvartsilouhokset jäivät hakkuualueen ulkopuolelle.

Hakkuita vastaan myös kerättiin yli 300 nimen adressi, ja teknisen lautakunnan päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus.

Kaupunki omistaa noin 800 hehtaaria metsää

Kaupunginhallitus asettui sille kannalle, että harvennushakkuut eivät merkittävästi heikennä alueen luontoarvoja. Se antoi ohjeeksi suunnitella hakkuut niin, että ne vaikuttavat alueen luonto- ja kulttuuriarvoihin mahdollisimman vähän.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaupunki pienensi suunniteltua 20 hehtaarin aluetta noin viidellä hehtaarilla, ja luontopolun molemmin puolin jätettiin 50 metrin suojavyöhyke.

Lisäksi hallitus edellytti, että työt tehdään talvella. Samalla kannalla oli alueen tiekunta.

Kemijärven kaupunki omistaa metsää noin 800 hehtaaria. Esimerkiksi Joutsijärvellä on suuri, noin 300 hehtaarin palsta. Osa metsistä on puistomaisia alueita asemakaava-alueella, eivätkä ne ole metsätalouskäytössä.

Kaupunki myi vuosia sitten suuren osan metsäomaisuudestaan, noin tuhat hehtaaria.

Oikealla: Ämmänvaaran näköalapaikoilta aukeaa järvimaisemaa eri suuntiin. Alueella on myös uhripaikka, kivikauden asuinpaikkoja ja muinainen kvartsilouhos.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä