Paikallisuutiset

Tuulivoimaloita pyörii jo Nuolivaarassa Kemijärven ja Sallan rajalla

Itä-Lapin ensimmäiset tuulivoimalat alkoivat tuottaa sähköä joulukuussa. Työmaan valmistuminen on joitakin kuukausia jäljessä aikataulusta.

Nuolivaaran tuulipuisto Kemijärven ja Sallan rajalle valmistuu lähikuukausina.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan wpd Finlandin 17 voimalan puiston oli tarkoitus olla valmis loppuvuodesta, mutta töihin on tullut viivästyksiä.

Kymmenen voimalaa on pystyssä, ja ensimmäiset on jo otettu käyttöön. Sähköä alkoi siirtyä Koillis-Lapin Sähkön verkkoon joulukuussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Määrät ovat vielä pieniä verrattuna siihen, kun voimalat ovat täydessä tuotannossa. Sähkö siirretään tällä hetkellä väliaikaisella yhteydellä alueverkkoon ja siitä edelleen Kokkosnivan sähköaseman kautta kantaverkkoon.

Täysi tuotanto ei olisi vielä Kokkosnivan muuntajan koon puolesta mahdollistakaan, vaikka tuulipuisto olisi valmis.

Fingridin Tohmoon Kellarijängän alueelle rakentama sähköasema ja 32 kilometrin voimajohto Nuolivaarasta asemalle valmistuvat loppukeväästä.

Niiden valmistuminen on suunniteltu aikataulun mukaan maaliskuulle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Asennusfirma vaihtui

Tuulivoimaloiden heinäkuussa alkaneet pystytystyöt keskeytyivät loppuvuodesta, kun irlantilainen nosturifirma Windhoist meni konkurssiin, ja ne jatkuvat nyt eri nosturi- ja asennuspalvelun kanssa.

Nosturifirma on suomalainen Nostokonepalvelu Oy, ja asennusyritys on saksalainen ja nimeltään Müller.

– Pystytystyöt ovat nyt käynnissä, ja tuulipuisto valmistuu talven aikana, kertoo wpd Finlandin varatoimitusjohtaja ja hankekehitysjohtaja Mattias Järvinen .

Järvisen mukaan tuulivoimalat valmistuvat ripeää tahtia silloin, kun tuuliolot ovat sopivat. Jopa noin satatuhatta kiloa painavien osien nostaminen ja asentaminen korkeuksiin vaatii vähätuulisen sään. Tuulivoimaloiden napa on 160 metrin korkeudessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Talvi on tuulisinta aikaa vuodessa, ja keskeytyspäiviä tulee enemmän.

Kunkin voimalan teho on 5,7 megawattia.

– Tuulipuisto pystyy valmistuttuaan tuottamaan arviolta noin 0,3 terawattituntia sähköä vuodessa. Se vastaa noin puolta prosenttia koko maan viime vuosien vuosittaisesta sähköntuotannosta. Se on merkittävä määrä, Järvinen laskee.

Suunnittelu alkoi kymmenen vuotta sitten

Nuolivaaran tuulivoimapuiston asennustyöt ovat hieman jäljessä aikataulusta. Tämä johtuu Järvisen mukaan komponenttien toimitusten viivästymisestä sekä asennusyhtiön vaihdoksesta.

– On kuitenkin hyvä muistuttaa, että kaikissa rakennushankkeissa on aina jonkin verran pullonkaulariskejä, jotka voivat aiheuttaa viivästymistä. Niitä pyritään tietysti johdonmukaisesti kontrolloimaan.

Tuulipuiston suunnittelu, luvitus, kaavoitus ja rakentaminen on pitkä prosessi. Nuolivaaran tuulipuiston esisuunnittelu alkoi kymmenen vuotta sitten. Rakentaminen alkoi puuston poistolla, teiden rakentamisella, maarakennustöillä ja perustusten teolla kesällä 2021. Viime vuonna muun muassa jatkettiin maansiirtotöitä, vedettiin maakaapelia ja aloitettiin pystytys. Järvinen toteaa, että voimaloiden pystytysvaiheessa hanke on loppusuoralla; sitä ennen on tehty valtava määrä työtä.

Yli sata miljoonaa euroa maksava Nuolivaaran tuulipuisto on Itä-Lapin suurimpia teollisia hankkeita tähän mennessä.

Tuulipuisto tuottaa kunnille noin puoli miljoonaa kiinteistöveroa vuodessa. Kuluvana vuonna määrä jää huomattavasti pienemmäksi, koska veroa kertyy sen mukaan, montako turbiinia tai niiden komponentteja oli asennettu tammikuun alussa.

Nuolivaaran tuulipuisto

Nuolivaara sijaitsee Kemijärven koillisosassa noin 25 kilometriä keskustasta.

Tuulipuiston voimaloista 15 on Kemijärven ja kaksi Sallan puolella.

Kemijärven puolella maat omistaa Kemijärven yhteismetsä ja Sallan puolella Metsähallitus.

Osa tuulivoimaloista pyörii jo Kemijärven ja Sallan rajalla sijaitsevassa Nuolivaaran tuulipuistossa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä