Lapsen liike alkaa kotoa – Mikko ”Peltsi” Peltola: “Lapsi tarvitsee esimerkin, ei pelkkää autokyytiä treeneihin”
Sodankyläläinen Emil Karjalainen on tuore maailmanmestari – Suomen kaikkien aikojen paras nostaja painoluokassaan
Katso videoilta Method Putkisto -ohjaajan jumppaliikkeet, jotka rentouttavat kireää niskaa – ”Yksikään venytyksistä ei ollut niskalle”
Tohtoriksi väittelevä sodankyläläinen Emilia Pietiläinen tutki armeijan työntekijöiden aktiivisuutta ja terveyttä: ”On iso etu että saa liikkua työajalla”
Mahtavia uutisia salibandyrintamalta – ”Ivalon naiset lähtevät pelaamaan kolmosdivaria”, iloitsee konkariosaston Minna Lehtola
Ylitornion viimeinen sotaveteraani täytti sata vuotta – ”Sitä ei silloin ajatellut paljon miksikään”, Helge Vaaraniemi kertoo Lapin sodasta
Aikuiset sirkusharrastajat juoksevat Kolarissa lavalle ensimmäistä kertaa – ”Heittäytyy vaan hetkeen ja antaa mennä”
16-vuotias Heli Luiro on yksi ikäluokkansa parhaista painijoista: ”Maton ulkopuolella me ollaan kaikki kavereita”
”Vaikka pelkää kipua, niin ei tässä usein satu” – 16-vuotias Heli Luiro on yksi ikäluokkansa parhaista painijoista
Kuuden lapsen isä, painivalmentaja Ariko Miettinen: ”Sairastuminen teki entistä selvemmäksi sen mikä on tärkeintä”
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
Ylitorniolaiset naudankasvattajat Terhi Ukkola ja Lauri Välimaa tuottavat lähiruokaa: ”Kilpaillaan maailman parhaasta pihvistä, mutta täällä ovat Euroopan alhaisimmat tuottajahinnat”
Lapin hyvinvointialue aikoo irtisanoa enintään 365 työntekijää – ”Se voi olla joillekin karu joululahja”
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Osuuskunta Lapin Wekko luottaa paikalliseen mediaan – mainonta puree edelleen, vaikka paikallislehti Koti-Lappi muuttui tilattavaksi