Pelkosenniemen valtuusto asetti tilapäisen valiokunnan kunnanhallituksen puheenjohtajiston erottamiseksi – Kunnanjohtajan luottamus ei tule arvioitavaksi
Kemijoki Oy täydensi Ailangantunturin pumppuvoimalahankkeen ympäristövaikutusten arviointia: Yhtiön mukaan kyse on hankkeen maksimivaikutuksista
Poliisi epäilee lappilaisen koiravaljakkoyrityksen laiminlyöneen koirien hoitoa – Yritys teki myös kymmeniä kilometrejä luvattomia reittejä valtion maille
Kuivalihamarkkinat veti pääsiäislauantaina Savukoskelle tuhansia ihmisiä – Kuivalihat ehtivät valmistua lämpimästä keväästä huolimatta
Käräjäoikeus tuomitsi Pelkosenniemen kunnanvaltuuston puheenjohtajan sakkoihin ja korvauksiin viranhaltijan kunnianloukkauksesta – Sakot, kulut ja korvaukset yhteensä yli 14 000 euroa
Kolarin valtuusto hyväksyi Äkäslompolon saunamaailman kaavan, vaikka tulvavedet huolettavat valtuutettuja
Maineikas lintuparatiisi häviää, kun jokisuisto Inarissa kasvaa umpeen – Koppelon kylätalolla mietittiin keinoja lintuvesien kunnostukseen
”No onnettomuuspäivästä ja seuraavasta 15 päivästä en muista mitään”, puolustautui Kittilässä mönkijällä puuta päin ajanut
Laphan aluevaltuusto päätti säilyttää Länsi-Pohjan sairaalan laajat palvelut – Arviointiryhmä pyytää lisäselvitystäNäin tilaat Koti-Lapin digisisällöt aamukahvipöytään tai painetun lehden Kutsu kokoukseen, onnittele, myy, tee kuolinilmoitus — näin voit itse tehdä maksullisen ilmoituksen Koti-Lappiin
Kutsu kokoukseen, onnittele, myy, tee kuolinilmoitus — näin voit itse tehdä maksullisen ilmoituksen Koti-Lappiin
Kuivalihamarkkinat veti pääsiäislauantaina Savukoskelle tuhansia ihmisiä – Kuivalihat ehtivät valmistua lämpimästä keväästä huolimatta
Käräjäoikeus tuomitsi Pelkosenniemen kunnanvaltuuston puheenjohtajan sakkoihin ja korvauksiin viranhaltijan kunnianloukkauksesta – Sakot, kulut ja korvaukset yhteensä yli 14 000 euroa
Komeljanttari kävi Kemijärvellä – Konkarinäyttelijä Ilkka Heiskasella on paljon hyviä muistoja Taivaan tulien tekemisestä
Halu kostaa sai kovia kokeneen sallalaisen salametsästäjän kirjoittamaan – uusi romaani avaa Unto Ekin kohtaloa
Tympeät tytöt -sarjakuva herää eloon Pyhällä, ja Bättre Folkin Runotyttöklubissa mikki on auki kenelle tahansa
Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa
Kolarin valtuusto hyväksyi Äkäslompolon saunamaailman kaavan, vaikka tulvavedet huolettavat valtuutettuja
Pelkosenniemen valtuusto asetti tilapäisen valiokunnan kunnanhallituksen puheenjohtajiston erottamiseksi – Kunnanjohtajan luottamus ei tule arvioitavaksi
Maineikas lintuparatiisi häviää, kun jokisuisto Inarissa kasvaa umpeen – Koppelon kylätalolla mietittiin keinoja lintuvesien kunnostukseen
Ei pakkohiihtoa eikä laturaivoa: Koulun hiihtokisat palasivat Kemijärvelle vuosien tauon jälkeen – Katso tulokset ja kuvagalleria tästä
Reitti pysyi yllättävän hyvänä ja aurinko paistoi tunturimaisemissa Sallan SM-kelkkaendurossa – Kemijärven Moottorikerholle menestystä
KeKi voitti KuKin perjantaina ja pelaa kullasta kotihallissa tänään kello 16 – ”Ei muutako höpinää tötteröön ja otetaan kulta Kemijärvelle”
KeKi pelaa kultamitalista – Katso video sunnuntain välieräpelin voittomaalista ja pukukopin tunnelmista!
KeKi raivasi tiensä välieriin otteluvoitoin 2–1 – Joukkue kohtaa Haukiputaan Ahmat kotihallissa perjantaina
Humina kuului, kun nopeuslaskun MM-cupin kilpailijat halkoivat ilmaa Sallassa 160 kilometrin tuntivauhdilla – mukana myös lajia vaihtanut Janne Ahonen
Kemijärveläinen Nelli-Maria Valle sai kaksi mitalia ampumahiihdon nuorten SM-kilpailuissa Kontiolahdella
Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa
Kahden vuoden kokeilusta tulikin pysyvä muutto Sallatunturin kupeeseen –“ Luontoon pääsee suoraan kotiovelta”