Vanhasta Vipusesta: Pyhäjärven rantaan kaavailtiin mittavia asuntoalueita ja Soutajatunturiin hotellia laskettelurinteineen
Penkereillä tulvaa vastaan — Kittilän kahden miljoonan euron tulvapenkereet ovat valmiina veden nousuun
Mies mustissa – Sallalainen Jouni Schroderus hankki uuden ammatin nuohoojana ja nauttii nyt maisemakonttorista
Yli tuhat taloa kymmenessä vuodessa: näin Kemijärvellä, Pelkosenniemellä, Sallassa ja Savukoskella on rakennettu
Luirojoen silta yksikaistaiseksi peruskorjauksen ajaksi: leveät kuljetukset kiertävät Savukosken kautta
Sodankylässä on nyt pöhinää, uskoo kylän vetovoimaan luottava Pekka Vasara kauppiashistoriansa suurimman investoinnin äärellä
Kovat pakkaset eivät ole viivästyttäneet Saariselän Kuukkelin rakennustöitä – Valmista tulee syyskuun loppuun mennessä
Muonion uusi S-market avaa ovensa elokuussa – isot maanvaihdot ja huokoinen kallio haastoivat rakentajat
Kemijärven virastotalon peruskorjaus ja laajennus valmistuivat – Vanhan virastotalon kohtalosta ei ole vielä varmuutta
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
Ylitorniolaiset naudankasvattajat Terhi Ukkola ja Lauri Välimaa tuottavat lähiruokaa: ”Kilpaillaan maailman parhaasta pihvistä, mutta täällä ovat Euroopan alhaisimmat tuottajahinnat”
Lapin hyvinvointialue aikoo irtisanoa enintään 365 työntekijää – ”Se voi olla joillekin karu joululahja”
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Osuuskunta Lapin Wekko luottaa paikalliseen mediaan – mainonta puree edelleen, vaikka paikallislehti Koti-Lappi muuttui tilattavaksi