Elämän ja kuoleman kirnussa: Poroerotus Savukosken Naltiossa on menneen ja tulevan liitto ja samalla poromiehen tilipäivä – Katso kuvagalleria ja video erotuspäivän vauhdikkaista tunnelmista
Karhunkaatajat saivat nettikiusaajat kannoilleen: Yöunet vieneestä syyttelystä on laadittu jo kahdeksan rikosilmoitusta
Majavien tulokseton hirvestys muuttui Kittilässä karhunpyynniksi: ”Karjumisesta tulee vieläkin kylmät väreet”
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
Ylitorniolaiset naudankasvattajat Terhi Ukkola ja Lauri Välimaa tuottavat lähiruokaa: ”Kilpaillaan maailman parhaasta pihvistä, mutta täällä ovat Euroopan alhaisimmat tuottajahinnat”
Lapin hyvinvointialue aikoo irtisanoa enintään 365 työntekijää – ”Se voi olla joillekin karu joululahja”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Osuuskunta Lapin Wekko luottaa paikalliseen mediaan – mainonta puree edelleen, vaikka paikallislehti Koti-Lappi muuttui tilattavaksi