Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Aluehallitus jatkaa talousarvion käsittelyä keskiviikkona – aiempi linjaus 75 prosentin vuokratasosta kumottiin
Tähän äänestykseen saa jo ekaluokkalainenkin osallistua − Pelkosenniemeläiset päättävät, mitä kuntaan hankitaan 10 000 eurolla
Temppu ja sen tekijät: Lähellä selvitystilaa käynyt Kemijärven talous seilaa mukavassa myötäisessä, ylijäämää koossa lähes 18 miljoonaa
”40 miljoonan euron säästö on mahottomuus” – Aluehallitus päätti leikata vielä 20 miljoonaa lisää lappilaisten perusturvasta
Pelkosenniemen kunta pyytää ideoita asuinympäristön viihtyisyyden parantamiseksi – budjettina kymppitonni
Melaluoto: ”Ei ole päädytty umpikujaan” – Lapha esittää lainanottovaltuuksien saamiseksi neuvotteluja, investointeihin on tarvetta
Eurotavoitteet karkaavat yhä kauemmas Lapin sotepalveluissa – menoja yritetään pienentää esimerkiksi palkkaamalla vakituisia sijaisia
Pelkosenniemellä käynnissä osallistuva budjetointi: Asumisviihtyvyyden kehittäminen kuntalaisten käsissä
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
Ylitorniolaiset naudankasvattajat Terhi Ukkola ja Lauri Välimaa tuottavat lähiruokaa: ”Kilpaillaan maailman parhaasta pihvistä, mutta täällä ovat Euroopan alhaisimmat tuottajahinnat”
Lapin hyvinvointialue aikoo irtisanoa enintään 365 työntekijää – ”Se voi olla joillekin karu joululahja”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Osuuskunta Lapin Wekko luottaa paikalliseen mediaan – mainonta puree edelleen, vaikka paikallislehti Koti-Lappi muuttui tilattavaksi