Ihmiset
Arkistoista: ”Hyvinhän minä täällä pärjään” – Sauli Kaisamatin 100-vuotishaastattelu
Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Koti-Lapin painetussa lehdessä lokakuussa 2018. Koti-Lappi julkaisee sen uudelleen Kaisamatin 105-vuotishaastattelun yhteydessä.
100-vuotismerkkipäivä lähestyy: Sauli Kaisamatti on syntynyt Levärannalla ja asuu edelleenkin kotikylässään.
– Tyttäret huolehtivat ja kaupungin kotipalvelusta käyvät hoitamassa. Hyvinhän minä täällä pärjään, tuumii kemijärveläinen Sauli Kaisamatti kotonaan Levärannalla lähestyvän 100-vuotismerkkipäivänsä kynnyksellä.
Sauli Kaisamatti on syntynyt Levärannan kylässä yksitoista lapsiseen perheeseen 10.lokakuuta 1918. Toimeentulon perhe sai maanviljelystä ja karjahoidosta. Saulin lapsuuden aikoihin navetassa oli keskimäärin kahdeksan lypsävää.
Hevoset kiinnostivat Saulia jo pienestä pitäen. Hän muistelee ajaneensa hevosella ensimmäisen kerran 8-vuotiaana. Vuosikymmenien varrella hänellä ollut käytössään useita hevosia.
Koulua Sauli kävi ensin Kummun kylässä Rautiolla puoli vuotta sitten Kostamon koulussa neljä vuotta. Kansakoulun jälkeen Sauli kävi Peräpohjolan kiertävän maamieskoulun Kemijärvellä.
Avioliittoon Reeta os. Kostamovaara ja Sauli Kaisamatti vihittiin vuonna 1938. Heille syntyi yhdeksän lasta ja perheelle toimentuloa saatiin maataloudesta ja talvella savotoilta.
– Vanhoja asioita muistan aika hyvin, Kaisamatti kertoo ja aloittaa kertomuksen Talvisodan ajoista.
– Vein perheen evakkoon Ounasjokivarteen Kallolan kylään. Sieltä tulin takaisin Levärannalle ja täältä lähdin veljeni sekä muutaman muun miehen kanssa viemään hevosia perheen luo.
Sauli Kaisamatti on Talvi- ja jatkosotien rintamaveteraani. Hänen varusmiespalveluksensa alkoi Talvisodan aikana, tammikuussa 1940 koulutuskeskuksessa Ilmajoella.
Noin kolmen viikon kuluttua tuli tietoa Summan murtumisesta. Rintamalle tarvittiin kiireesti lisää joukkoja. Ilmajoen koulutuskeskuksesta pohjoisen nuoria miehiä komennettiin nousemaan junaan.
– Se oli iltaa kun lähdettiin. Pimeässä mentiin ehkä Riihimäen kautta kohti Viipuria. Simolan asemalla asemapäällikkö pysäytti junan. Siellä oli muitakin junia, olisko ollut 4-5. Aseman yläpuolella kävi tiedustelukone ja kohta tulivat pommikoneet.
Viisi poikaa ryntäsi siltarummun sisälle suojaan.
Viholliskoneet iskivät ankarasti, maa tärisi pommien möyhennyksessä.
– Kenttälän Iivari sanoi ettei tästä hengissä selvitä. Hän lähti, mutta palasi ja otti minua kädestä kiinni, että nyt mennään. Kolme poikaa ei lähtenyt. Iivari ja minä satakunta metriä kun takaa kuului räjähdys. Siltarumpuun oli tullut täysosuma, Kaisamatti muistelee.
Hän sanoo olevansa pelastumisestaan ikuisesti kiitollinen sinnikkäästi toimineelle Iivari Kenttälälle.
Sauli ja Iivari pääsivät muiden mukana metsän suojaan. Yhtäkkiä Sauli muisti unohtaneensa kiväärinsä asemanhuoneeseen. Hän haki kiväärin ja polulla saavutti Saulin. Silloin viholliskoneet palasivat. Pommitus alkoi. Sauli ja Iivari löivät maihin. Sirpaleet ujelsivat ja maa vavahteli.
– Pommeja tuli melko lähelle. Tuntui siltä, että meidät nakattiin ilmaan.
Pommituksen laannuttua Iivari katsoi Saulia ja kysyi sattuiko pahasti.
– Ei minulla mitään hätää ollut. Sirpale oli sattunut kiväärini perään, hajottanut sen ja käteeni jäi vain piippu sekä hihna. Kivääri pelasti minut ja matka rintamalle jatkui, Kaisamatti muistelee.
Etulinjaan talvisodassa
Hänen ryhmänsä vietiin lopulta etulinjoille talvisodan lopputaistelujen tiukkoihin vaiheisiin.
Talvisotaa jälkeisenä kesänä Kaisamatti pääsi hoitamaan erään toisen miehen kanssa hevosia.
– Se oli yksi elämäni hauskimmista kesistä.
Kesän lopulla tuli sitten määräys Lemille Käärmeniemen kylän, jonne oli sijoitettu kaksi Laatokalta tuotua rannikkotykkiä.
– Kuukausitolkulla siellä oltiin. Oli mukavaa ja mukava vanhempi vääpeli, joka järjesti meille pohjoisen miehille komennuksen Kemijärven Peltojärvelle. Siellä olivat hommat samanlaisia kuin Käärmeniemessä, Kaisamatti kertoo.
Talvisodan päättymistä seurannutta lyhyttä rauhanaikaa seurasi jatkosota. Sauli Kaisamatti joukko-osastoksi tuli Kenttätykistörykmentti 14 eli KTR 14. Hän toimi ryhmässään puhelinmiehenä huolehtien vikapartiossa yhteyksien toimivuudesta. Vartio- ja partiotehtävissä hän oli myös mukana.
Jatkosota alkoi heinäkuun alussa vuonna 1941. Sallan suunnalla suomalaisjoukot etenivät Tuutijärven ja Sovajärven suunnalta kohti pohjoista tavoitteenaan Sallan kirkonkylän ja Alakurtin välinen tie ja rautatie. Aluksi joukot etenivät tiettömässä erämaassa.
Elokuun loppupuolella tykistöpatteri oli edennyt Alakurtin kylän tuntumaan. Siellä venäläisjoukot puolustivat sitkeästi asemiaan.
Etenemistä pyrittiin jouduttamaan ottamalla vesireititkin käyttöön. Metsänhoitaja Jarl Sundqvist kokosi Tuutijärvelle melkoisen määrän venekalustoa niin sanotuksi Sunkun laivastoksi. Se huolehti muona- ja ammuskuljetuksista suomalaisjoukkojen kärjelle ja palatessa toi haavoittuneita Tuutijärven satamaan siihen asti kunnes työkomppania sai tien valmiiksi Vuorijärvelle.
– Me ei päästy kyytiin. Kovassa helteessä käveltiin kangasmailla Jyrhämän talolle. Sieltä työkomppania teki tietä Vuorikylän suuntaan, Kaisamatti muistelee.
Suomalaisjoukot etenivät suhteellisen rivakasti, raskaita tappiota kuitenkin kärsien kohti kirkonkylän ja Alakurtin välistä maantietä ja rautatietä. Elokuun puolivälin jälkeen eteneminen toppasi toviksi Sulahaaranojalle.
– Kovassa vesisateessa mentiin jalkaväen kanssa Sulahaaranojan yli. Ihmeteltiin, kun ei vihollista näkynyt. Sitten huomattiin vihollisen tehneen uuden tien ja vetäytyneen sitä myöten. Vanha tie jäi meidän käyttöön. Viholliselta oli jäänyt ojanvarteen kuorma-auto, jonka lava oli täynnä limppuja, Kaisamatti kertoo. Siinä ei kauaa mennyt kun lava tyhjeni poikien leipälaukkuihin.
Elokuun loppupuolella tykistöpatteri oli edennyt Alakurtin kylän tuntumaan. Siellä venäläisjoukot puolustivat sitkeästi asemiaan.
– Eräästä vaarasta nähtiin vihollisen tyhjentävän Ahkiojärven kylän laidassa pitkää makasiinia. Jäykkälavettisen tykin ensimmäinen ammus meni makasiinin yli. Toinen ammus osui keskelle makasiinia. Saksalaisten lentokoneet pommittivat venäläisiä, joita meni piiloon Ahkiojärveen. Lentokoneet alkoivat pommittaa järveä, jossa oli venäläisiä kaulaansa myöten.
Vanhan valtakunnanrajan ylityksen jälkeen suomalaiset ja saksalaiset joukot etenivät Vermajoelle asti. Siellä hyökkäysvaihe pysähtyi syksyllä 1941 ja alkoi asemasotavaihe. Patteri, johon Kaisamatti kuului, majoitettiin Karhun rautatieaseman lähistölle. Tykit jyrähtelivät joen molemmin puolilla ja tiedustelupartiot hiiviskelivät joen kahta puolta. Isompia työurakoita ei ollut.
– Meidät komennettiin rakentamaan erään tähystyspaikan ryhmälle saunaa. Se ei ollut iso työmaa, teltta pystyyn ja katto päälle. Juhliahan sitä kuitenkin piti, Kaisamatti muistelee. Kun tuli poislähdön aika, kysyi kuka ajaisi autoa.
Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Koti-Lapin painetussa lehdessä lokakuussa 2018. Koti-Lappi julkaisee sen uudelleen Kaisamatin 105-vuotishaastattelun yhteydessä.
