Paikallisuutiset

Dronella talojen yllä Tohmossa niin, että koirat häiriintyvät – tunnetko lennättämisen pelisäännöt?

Koti-Lapin lukija otti yhteyttä toimitukseen ja kertoi Kemijärven Tohmossa havaitsemastaan ilmiöstä. Tohmon asuinalueella on loppukesän aikana lennätetty drone-lennokkeja talojen yllä.

Drone tai droneja on lentänyt useita kertoja esimerkiksi sellaisten omakotitalojen läheisyydessä, joiden pihalla on koiria. Dronen surina ja läsnäolo on lukijan mukaan häirinnyt alueen koiria suuresti. Lisäksi lukijan mukaan dronet ovat lentäneet häiritsevän lähellä talojen yläpuolella.

Dronen lennättämisen pelisääntöihin kuuluu Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan muiden ihmisten yksityisyyden ja kotirauhan kunnioittaminen. Toisten ihmisten kotien yläpuolella häiritsevästi lentäminen ei ole soveliasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Drone-lennokeissa on usein kamera, minkä takia lennättäessä on syytä huomioida myös rikoslain salakatselusäännös.

Rikoslain salakatselusäännös suojaa laissa määritellyllä alueella oleskelevaa ihmistä teknisellä laitteella tapahtuvalta katselulta tai kuvaamiselta.

Kuvattavan lupaa (drone-kameralla tai muulla kameralla kuvattaessa) ei tarvita niin sanotuilla yleisillä paikoilla: kaduilla, teillä, toreilla, metsissä ja muilla vastaavilla yleisillä paikoilla, yleisölle avoimissa julkisissa tiloissa, kuten esimerkiksi virastojen, laitosten, myymälöiden ja ostoskeskusten yleisötiloissa sekä rautatieasemien, lentoasemien ja metroasemien yleisölle avoimissa tiloissa. Muualla lupa pitää yleensä olla.

Jos syyllistyy kuvaamiseen ilman tarvittavaa lupaa, laki nimittää tekoa salakatseluksi. Salakatselun rajat ovat tiukat. Rikos on tapahtunut, vaikka kuvia ei julkaistaisi tai tallennettaisi kameralle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puolustusvoimien toiminnan kuvaamisesta ja Suomen itärajalla lennättämisestä on vielä tiukemmat linjaukset. Maanpuolustukseen liittyvien harjoitusten, varikkojen tai muun toiminnan kuvaaminen on kiellettyä ilman erillistä lupaa, jota tulee hakea Pääesikunnalta.

Ilmailukartassa näkyvä ADIZ-rajavyöhyke edellyttää lennonjohdolle tehtävää lentosuunnitelmaa ennen kuin alueelle voi lentää. ANS Finland on julkaissut ohjeet nettisivuillaan. Itärajaa myötäilevä rajoitusalue vaatii aina poikkeusluvan Puolustusvoimilta.

Niin ikään ydinvoimala-alueiden yllä lennättäminen on kielletty.

Dronelennättäjäksi pitää nykyään rekisteröityä ja suorittaa lennättämiseen vaadittu koe. Rekisteröinnin ulkopuolelle jäävät vain ne dronejen käyttäjät, jotka lennättävät alle 250 grammaa painavia kamerattomia tai leluiksi määriteltyjä droneja. Kaikki kamerallisia droneja lennättävät dronejen käyttäjät kuuluvat rekisteröinnin piiriin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rekisteröitymisen yhteydessä saatu operaattorin rekisteritunnus pitää olla merkittynä käytettävään droneen, ja mahdollinen kauko-ohjaajan todistus on oltava mukana aina lennättäessä sähköisenä tai paperiversiona.

Dronen lennättämisen pelisäännöistä ja ohjeita lupien hakemiseen saa lisätietoa Traficomin ylläpitämältä Droneinfo-sivustolta osoitteesta www.droneinfo.fi .

Kemijärvellä on havaittu viime aikoina paljon droonien ja lennokkien lentotoimintaa. Kuva ei liity havaintoihin.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä