Paikallisuutiset
Eduskunta äänesti Suomen Nato-jäsenyydestä – Mustajärvi vastusti
Eduskunta hyväksyi Suomen Nato-jäsenyyden äänin 184-7.
Savukoskelainen kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) ehdotti tiistaina eduskunnan täysistunnossa, että hallituksen esitys Nato-laista ja siitä tehty mietintö hylätään.
Mustajärvi ehdotti eduskunnalle muun muassa, että se lisäisi lausumia, joissa ydinaseiden kuljetukset kiellettäisiin Suomen maaperällä, merialueilla ja ilmatilassa. Hän vaati myös, ettei mikään muu valtio tai muut asevoimat käytä maamme ilmatilaa, merialueita tai maaperää mihinkään vihamieliseen toimintaan muita valtiota kohtaan.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho antoi Mustajärven ehdotukselle tukensa. Asiasta täytyi siis äänestää keskiviikon 1.3. täysistunnossa. Äänestyksessä vastakkain olivat asian hyväksyminen ulkoasiainvaliokunnan mietinnön mukaisena ja kansanedustaja Mustajärven esittämä hylkäysesitys.
Eduskunta kuitenkin hyväksyi odotetusti täysistunnossaan Suomen Nato-jäsenyyden. Tarkalleen ottaen kansanedustajat hyväksyivät hallituksen lakiesityksen Pohjois-Atlantin liiton jäsenyydestä. Äänestystulos oli 184 puolesta, seitsemän vastaan. Tyhjää äänesti yksi ja poissa oli seitsemän kansanedustajaa.
Vastaan äänestivät vasemmistoliiton kansanedustajista Mustajärven lisäksi Veronika Honkasalo , Katja Hänninen , Anna Kontula , Matti Semi ja Johannes Yrttiaho. Valta kuuluu kansalle -puolueen ainoa kansanedustaja Ano Turtiainen äänesti myös vastaan. Tyhjää äänesti perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko .
Suomen Nato-jäsenyys vaatii vielä Turkin ja Unkarin ratifioinnit.
Mustajärvi on vastustanut Nato-jäsenyyttä johdonmukaisesti ja on harvoja Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan jälkeen jäsenyyttä vastaan olleita kansanedustajia.
Hän on perustellut kantaansa muun muassa sillä, että ainoastaan sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella
Mustajärvi ei asettunut ehdolle vuoden 2023 eduskuntavaaleihin ja luopuu pitkän uran jälkeen paikasta eduskunnassa.
Lue myös: