Kolumnit
Hartaus: Kirkkauden kohtaaminen ja läsnäolon taito
Tänään on neljäs sunnuntai pääsiäisestä, ja kirkkovuosikalenterin mukaan sunnuntain aiheena on taivaan kansalaisena maailmassa.
Kevään kauneus yllättää. Lumi on sulanut ja jäät lähteneet. Luonnossa kulkijalle käy joskus niin, että kaikkea kaunista ihastellessa alkaa sisintä särkeä. Ympärillä näkyvä ihanuus voi toki hoitaa, mutta samalla se saattaa tuntua vaativalta. Olenko ihmisenä ansainnut tätä kaikkea kauneutta ja hyvyytt