Paikallisuutiset
Hautajärven harvinainen epäsymmetrinen kirkko Etelä-Sallassa täyttää 60 vuotta
Seurakunta järjestää juhlat lauantaina 28. lokakuuta.
Hautajärven kirkko on järjestyksessään Sallan seurakunnan kolmas kirkko ja se valmistui vuonna 1963. Kirkko on harvinainen epäsymmetrinen kirkko. Risti on kirkon vieressä sijaitsevassa korkeassa kellotapulissa. Kirkko sijaitsee kauniilla paikalla mäellä Hautajärven kylässä.
Kirkon on piirtänyt arkkitehti Ilkka Martas (1909–1965). Hän on piirtänyt myös Sallan seurakunnalle kuuluvan Kursun kirkon. Martas teki opintomatkoja muun muassa Ruotsiin, Ranskaan ja Italiaan ja haki sieltä vaikutteita töihinsä.
Kirkon sisällä olevan pronssisen alttarikrusifiksin on veistänyt kuvanveistäjä Uuno Wilhelm Aro (1899–1963). Aro oli erikoistunut lapsiaiheisiin veistoksiin, mutta suunnitteli myös useita hautamuistomerkkejä sekä julkisivureliefejä. Hautajärven kirkon alttarikrusifiksi oli hänen viimeisiä töitään.
Kirkko sijaitsee kauniilla paikalla mäellä Hautajärven kylässä.
Seurakunta kutsuu muistelemaan kirkon eri vaiheita
Kirkon 60-vuotisjuhla alkaa lauantaina 28.10. kello 12 yhteisellä messulla, jonka toimittaa Kimmo Kieksi ja jossa avustaa Anja Hauer. Kanttorina toimii Katriina Aho. Messun jälkeen on Hautajärven Marttojen tarjoamat juhlakahvit. Juhlakahvien yhteydessä on yhteistä muistelua kirkon eri vaiheista.
– Erityisesti haluamme kutsua kyläläisiä ja kaikkia niitä, joille Hautajärven kirkko on ollut ja on kotikirkkona sekä kaste-, rippikoulu- tai vihkikirkkona. Toivomme, että ihmiset voisivat tuoda valokuvia mukanaan yhteiseen juhlaan. Niiden avulla on mukava muistella kirkossa järjestettyjä tilaisuuksia. Juhla tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden tutustua kirkkoon, jos ei ole siellä aikaisemmin käynyt. Sinne kannattaa tulla kauempaakin, sanoo kirkkoherra Kimmo Kieksi.
Hautajärven kirkko rakennettiin jatkamaan talvisodassa tuhoutuneen Kuusamon Paanajärven rajaseutukirkon perinteitä. Se ehti palvella rajaseutualueen ihmisiä liki neljäkymmentä vuotta. 1930-luvulla Paanajärven rajaseutupiiriin kuului kyliä sekä Kuusamosta että Sallasta. Kirkolliskokouksen vuonna 1995 tekemä päätös johti siihen, että kirkollinen rajaseututyö päättyi 2000-luvun alkuun mennessä. Samalla rajaseutupiirit lakkautettiin.
Historiansa aikana kirkko on palvellut rajaseutupappien ja -sisarten toimipaikkana ja ihmisten kohtaamispaikkana. Hautajärven ensimmäinen rajaseutupappi oli Sulo A. Isokoski (1945–46). Hänen jälkeensä pappeja on ollut viisitoista, viimeisimpänä kirkkoherra emeritus Antti Kettunen.