Kulttuuri

Ilkka Turta on aloittanut kitaralehtorina Lapin musiikki- ja tanssiopistolla viime elokuussa ja haluaisi tulevilla konserteilla esitellä itsensä uuden toimialueen väestölle sekä musiikista kiinnostuneille ihmisille. Kuva: Antti Kevätlahti

Ilkka Turta konsertoi Kemijärvellä

Kitaristi Ilkka Turta esiintyy Kemijärven seurakuntatalolla 6. maaliskuuta. Ohjelmassa kuullaan musiikkia säveltäjänimiltä: Bach, de Falla, Bogdanović, Llobet, Domeniconi ja Tárrega.

Luvassa on muutamia espanjalaisen kitarakirjallisuuden klassikoita, Balkanin rytmejä, kunnianosoitus sähkökitaran mestarille Jimi Hendrixille sekä pieni mutta pippurinen Bachin luuttupreludi.

Turta on aloittanut kitaralehtorina Lapin musiikki- ja tanssiopistolla viime elokuussa ja hän kertoo tiedotteessa, että haluaa näillä konserteilla esitellä itsensä uuden toimialueen väestölle sekä musiikista kiinnostuneille ihmisille.

Ilkka Turta on opiskellut klassista kitaransoittoa Turun Taideakatemiassa Timo Korhosen, Jyrki Myllärisen ja Ismo Eskelisen johdolla, sekä täydentänyt opintojaan Belgiassa Raphaella Smitsin kitaraluokalla. Turtalta on vuonna 2013 julkaistu esikoisalbumi, joka sisältää hänen omia sävellyksiään sekä musiikkia säveltäjiltä Brouwer ja Hosokawa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Konsertit

Ke 6.3. Sodankylän kirkko klo 18.00

To 7.3. Pellon kirkko klo 18.00

Pe 8.3. Ylitornion kirkko klo 19.30

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pe 15.3. Rovaniemen kirkko klo 19.00

Su 17.3. Kemijärven seurakuntatalo klo 18.00

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä