Paikallisuutiset
Kuljettaja kuoli kahden rekan törmäyksessä Karhujärvellä Sallan ja Posion rajalla
Ajokeli oli onnettomuuspaikalla erittäin huono runsaan lumisateen vuoksi.
Kaksi puulastissa ollutta ajoneuvoyhdistelmää törmäsi valtatie viidellä Posion ja Sallan rajalla keskiviikkoiltana hieman ennen kello 21. Onnettomuuspaikka on Posion puolella.
Kuusamon suuntaan ajaneen ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja kuoli tapahtumapaikalle.
Kemijärven suuntaan kulkeneen ajoneuvoyhdistelmän puutavaralastissa ollut perävaunu oli juuri ennen ajoneuvojen kohtaamista alkanut luisua vastaan tulevan kaistan puolelle. Kuusamon suuntaan ajanut ajoneuvoyhdistelmä törmäsi kaistallaan olleeseen perävaunuun ja suistui törmäyksen seurauksena tieltä ojaan.
Suuri määrä puutavaraa levisi onnettomuudessa tiealueelle.
Ajoneuvoissa oli tapahtumahetkellä ainoastaan niiden kuljettajat.
Paikalla oli erittäin huono ajokeli runsaan lumentulon vuoksi.
Tapahtumapaikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliisi. Valtatie oli poikki useita tunteja paikalla tehtyjen pelastus- ja tutkintatehtävien sekä onnettomuuspaikan raivaamisen vuoksi.
Poliisi tutkii onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Onnettomuutta tutkii myös liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta.
Asiasta kertoivat ensin Yle ja Lapin Kansa.
Uutista päivitetty kauttaaltaan 12.10. kello 9.54 poliisin antamien uusien tietojen mukaan, lisätty muun muassa tieto kuljettajan menehtymisestä.