Paikallisuutiset
Käteisautomaatti palasi Savukoskelle – Koko Salea remontoidaan
Savukoski on ollut ilman käteisautomaattia. Salen päätyyn avattiin tällä viikolla Nosto-automaatti. Myös koko myymälää remontoidaan.
Savukoskella palvelee taas käteisautomaatti. Savukosken Salen kiinteistön päätyyn on avattu Nosto-automaatti, jota voi käyttää ympäri vuorokauden.
Sale ja automaatti sijaitsevat Savukosken kirkonkylällä osoitteessa Uittotie 1. Automaatin palveluntarjoana on Nokas CMS.
Savukoskeltä lähti ainoa käteisautomaatti viime vuoden lopulla, kun Automatia sulki kunnasta Otto-pisteensä. Lähin automaatti oli noin 40 kilometrin päässä Pelkosenniemellä, missä on Nosto-automaatti. Otto-automaatti on Sodankylässä, 100 kilometrin päässä. Savukoskella S-pankin asiakkaiden on edelleen mahdollista nostaa rahaa myös Salesta. Osuuspankin asiakkaat taas voivat saada käteistä kerran viikossa paikallisesta konttorista, jossa kassapalvelut ovat avoinna keskiviikkoisin 10–12.
Koko myymälä remontissa
Koko Savukosken Salea uudistetaan tällä hetkellä. Remontissa on esimerkiksi asennettu uusi pullokone uuteen paikkaan ja järjestelty lisää tilaa.
Kiinteistön entinen asuntopuoli on remontoitu henkilökunnalle sosiaalitiloiksi, mikä vapauttaa tilaa myymälään. Lisätilaa tulee entiseen verrattuna noin 100 neliötä.
– Vapautuvaan tilaan tulee myyntiin muun muassa käyttötavaraa. Vanhan pullokoneen paikalle tulee pieni kahvipiste, josta saa kahvia mukaan, Koillismaan osuuskaupan liiketoimintajohtaja Tuija Heikkinen kertoo.
Remontissa tehdään myös yleisö-wc, jota asiakkaat ovat Heikkisen mukaan toivoneet paljon. Lisäksi Saleen tulee itsepalvelukassa normaalin kassan oheen. Töiden pitäisi olla valmiina parin viikon sisällä.
Heinäkuu rauhoitetaan kaupankäynnille ja elo-syyskuun vaihteessa remontti jatkuu kylmälaitteiden vaihtamisella. Nykyisten laitteiden tilalle asennetaan energiatehokkaammat laitteet.
Ympäristöystävällisyyttä lisää myös juuri asennettava maalämpöjärjestelmä, joka tulee Salen kiinteistön käyttöön.
Heikkinen kertoo, että Koillismaan osuuskauppa haluaa satsata Savukoskeen.
– Me uskomme Savukoskeen, joten lippu korkealle.