Urheilu

KeKi haki revanssin viime kauden mestarista kotihallissaan

Aleksi Karppinen torjui 37 kertaa KeKin maalilla. Kuva: Erkki Hietanen

Kemijärven Kiekon edustusjoukkue voitti Et-Pon täydessä kotihallissa.

Kemijärven Kiekon KeKin edustusjoukkue pelasi kauden ensimmäisen kotipelinsä sunnuntaina 1. lokakuuta Wirta-areenalla.

Vastaan luisteli viime kauden II-divisioonan pohjoisen mestari Ylitornion Et-Po, joka pudotti KeKin viime keväänä välierissä.

Revanssin makua oli ilmassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Avausmaali KeKille

KeKi torkkui avausottelunsa ensimmäisessä erässä Ylivieskan YJK:ta vastaan ja hävisi lopulta pelin, mutta nyt joukkue oli pirteänä.

KeKi meni johtoon kahdeksan ja puolen minuutin pelin jälkeen Roni Kurkisen maalilla. Syöttäjinä uudet vahvistukset Matias Pelander ja Aleksi Rissanen.

Ensimmäisen erän loppua rytmittivät KeKin kolme kaksiminuuttista, joiden aikana Et-Po ei pystynyt tasoittamaan.

Toiseen erään KeKin 1-0 johdossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eemeli Lappalainen vei KeKin 2-0 johtoon toisessa erässä. Kuva: Erkki Hietanen

Toisessa erässä jäähyjä ja maaleja

Toisessa erässä KeKi onnistui taas. Eemeli Lappalainen teki KeKille toisen maalin ajassa 25.51. Seuran konkarit iskivät ajassa 33.02, kun Jarkko Kostamo osui Juha Taipaleen syötöstä.

Parin minuutin päästä Et-Po sai maalitilinsä auki Ville Väänäsen kaventaessa lukemiksi 3-1.

Molemmat joukkueet ottivat jäähyjä: erässä vihellettiin yhteensä viisi kaksiminuuttista.

Johto pysyi kolmannessa erässä

Kolmatta erää oli pelattu vähän yli minuutti, kun Matias Pelander iski KeKille neljännen osuman. Sama mies petasi syötöllään viidennen maalin Aleksi Rissasen osuessa ajassa 54:30.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Et-Pon tilanne oli tässä vaiheessa jo tukala. Ilari Tepsan jäähyn aikana ylitorniolaiset ottivat maalivahdin pois ja myllyttivät kavennuksen kuudella kenttäpelaajalla reilu minuutti ennen loppusummeria. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan pisteet jäivät Kemijärvelle lukemin 5-2.

Aleksi Karppinen torjui KeKin maalilla 37 kertaa. Et-Pon Aleksi Juvanille kertyi 40 torjuntaa.

Maksanutta yleisöä oli Leijonat.fi-tulospalvelun mukaan 360 henkilöä. KeKin kotipeleihin on esimerkiksi vapaa pääsy peruskoululaisilla.

KeKin edustuksen seuraava ottelu on ensi lauantaina 7.10., jolloin se pelaa kotonaan YJK:ta vastaan.

KeKi-Et-Po

5-2 (1-0, 2-1, 2-1)

Artikkelia päivitetty 1.10.2023 kello 22.11: lisätty kaksi kuvaa.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä