Paikallisuutiset
KeKin juniorit pelasivat kotona, Ivalossa ja Kittilässä
Kemijärven Kiekon junioreilla oli viikonloppuna pelejä ympäri Lappia.
U12 pelasi sunnuntaina 19.2. kotiottelut Posion Pyrintöä vastaan.
KeKin juniorijoukkueet kertovat tiedotteessaan, että KeKin peli sujui paremmin kuin koskaan, ja vaikka ensimmäinen peli hävittiinkin, oli ilmassa jo ennen näkemätöntä taistelutahtoa ja sinnikkyyttä.
Toinen peli päättyi hienosti KeKin voittoon 4–3. Voittoa on odotettu kauan ja halli raikui isompien junnujen kannustushuudoista.
– Paikan päällä oli kerrassaan hieno tunnelma! tiedotteessa kerrotaan.
U12 -joukkue treenaa nyt kovaa kuukauden ajan ja saa seuraavan kerran vastaansa Rokin 19.3 kotihallissa Kemijärvellä.
U13 tasoissa Ivalossa
U13 kävi lauantaina pelaamassa Ivalossa TuKia vastaan.
Ivalon Tunturikiekon joukkue on ollut KeKille kauden ajan kova vastus ja ottelusta oli odotettavissa tiukkaa peliä. Ottelun alussa KeKi pääsi neljän maalin johtoasemaan, mutta ottelun edetessä TuKi näytti vahvuutensa maalinteossa. Ensimmäinen erä päättyi 2-5 Kekille. Toisessa erässä KeKin joukkue teki vielä kaksi maalia, mutta TuKi kavensi ja tasoitti ottelun. Tiukka ja jännittävä ottelu päättyi tasapeliin lukemin 7-7. Kekin joukkueen parhaana pelaajana palkittiin maalivahti Reetta Hamara .
U13 pelaa seuraavan kotiottelunsa lauantaina 25.2. kello 15.
U15 taisteli KiPsin kanssa
U15 suuntasi lauantaina 18.2.2023 Kittilään pelaamaan Kittilän Palloseuraa vastaan.
Kauden aiemmat ottelut ovat yhtä lukuun ottamatta päättyneet KiPsin voittoon. KiPs siirtyi ottelun ensimmäisellä kolmella minuutilla 2–0 johtoon.
KeKi sai tasoitettua ja ensimmäinen erä päättyi 3–3. Toisessa KiPs siirtyi jälleen johtoon ja KeKi sai tasoitettua. Tämän jälkeen KiPs teki seitsemässä minuutissa viisi maalia. Toinen erä päättyi KiPsin johtaessa lukemin 9–5.
Kolmannessa erässä KiPs teki kolme maalia ja KeKi yhden. Ottelu päättyi KiPsin voittoon lukemin 12–6. Ottelun parhaana pelaajana KeKiltä palkittiin Eetu Peltoniemi . Valmentajat puolestaan nimesivät MVP-pelaajaksi (Most Valuable Player) Eljas Peltoniemen .
U15 pelaa seuraavan kotiottelunsa lauantaina 25.2. kello 12.
Lue myös:
KeKin junnuilla tyttökiekkotapahtuma ja maali-iloittelua
KeKin juniorijoukkueilla voitokkaita otteluita
KeKi pääsi kiinni kiriin ottamalla maalivahdin kaksi kertaa pois, mutta Tornio piti silti pintansa