Ajankohtaista

Kemijärvelle aiotaan kaavoittaa uusi tuulipuisto

Kemijärven elinvoimalautakunta on päättänyt uuden tuulipuiston kaavoituksen aloittamisesta. Suomen Voima Oy suunnittelee kahdeksan voimalan rakentamista.

Kemijärvi aikoo kaavoittaa uuden tuulivoimala-alueen. Kuvituskuva. Kuva: Clas-Olav Slotte

Kemijärven kaupunki ja Suomen Voima Oy ovat tehneet Rokamo-Nälkämö tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimista koskevan sopimuksen.

Kaupungin elinvoimalautakunta on hyväksynyt kaavoitussopimuksen kokouksessaan toukokuun lopussa. Käsittelyn pohjana on ollut Suomen Voima Oy:n kaavoitusaloite.

Hankkeelle on pöytäkirjan mukaan saatu Puolustusvoimilta myönteinen tutkalausunto kahdeksalle tuulivoimalalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimayksiköiden rakentaminen. Suunniteltu alue sijaitsee Kemijärven ja Sallan kuntarajan läheisyydessä Kemijärven yhteismetsän omistamalla maalla. Alueella toimii Hirvasniemen paliskunta.

Kartta Rokamo-Nälkämön suunnitellusta hankealueesta löytyy kaavoitusaloitteen sivulta 2.

Yllä: tuulivoimaloille suunnittelun alueen summittainen sijainti.

Kaavaa viedään eteenpäin rinnakkain ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (yva) kanssa yhtenäisenä hankkeena. Yleiskaavan laatii konsultti tuulivoimayhtiön kustannuksella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Käynnistyvä yleiskaavoituksen valmistelu ei vielä välttämättä johda yleiskaavan hyväksymiseen.

Tavoitteena on, että kaavan laatiminen aloitetaan vuoden 2023 aikana ja valmis kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2025 aikana.

Mikäli kaavaa ei käsitellä valtuustossa vuoden 2025 loppuun mennessä, kaavoitusta koskeva sopimus raukeaa.

Juttuun lisätty 8.6. kello 14.53 tieto kaavoitusalueen maanomistajasta.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä