Paikallisuutiset
Kemijärvelle sellutehdasta suunnitteleva Vataset Teollisuus keskittyy rahoitukseen – Soodakattila hankinnassa ensi vuoden alkupuoliskolla
Uusia hallitusjäseniä julkistetaan jo kuluvan syksyn aikana.
Vataset Teollisuus suunnittelee Kemijärvelle mittavaa sellutehdasta Patokankaan alueelle. Hanke siirtyi Boreal Biorefilta Vataset Teollisuudelle vuoden 2020 lopulla.
Kesälle suunnitellut rakennustyöt eivät ole käynnistyneet.
Rakennustöiden aloittaminen tontilla edellyttää Vataset Teollisuuden mukaan sopimusta kaupungin kanssa tontin omistuksesta. Nyt uusi kaupunginhallitus on laittanut vauhtia neuvotteluihin.
– Teemme syksyn aikana rahoitukseen liittyviä töitä. Rahoittajat ovat pääasiassa ulkomailla ja Etelä-Suomessa. Koronarajoitukset ovat hellittäneet ja neuvotteluja käydään jo kasvotusten Teamsin sijaan, Vataset Teollisuuden toimitusjohtaja Harri Vatanen kertoo.
Vatasen mukaan rahaa on markkinoilla runsaasti ja sijoittajat etsivät vastuullisia ja hyvätuottoisia kohteita.
– Kiertotalouden periaattein rakennettava Kemijärven biojalostamo on juuri sellainen (kohde), niin kokonsa kuin koko toimintalogiikan puolesta. Käytämme huippulaatuisen pohjoisen puun 100-prosenttisesti ja jalostamme korkeamman lisäarvon kuitutuotteita.
Soodakattila ensi vuoden alkupuoliskolla
Pitkäkuituisen havusellun markkinoiden arvioidaan kasvavan tasaisesti seuraavat 30 vuotta.
Uudenlaisilla kuitutuotteilla, esimerkiksi liukosellusta jalostettavilla kuitutuotteilla voidaan muun muassa korvata puuvillaa tai muovia. Niiden kysyntä kasvaa maailmanlaajuisesti.
Vatanen on kertonut aiemmin (Koti-Lappi 24.6.), että yrityksellä on asiakkaita Saksassa, Englannissa, Japanissa ja Kiinassa. Käytössä on agentuureja, eli käytännössä siis agentit myisivät tuotteita.
Vataset Teollisuuden tavoitteena on aloittaa biojalostamon henkilöstön rekrytoinnit vuonna 2022. Uusia hallitusjäseniä julkistetaan jo kuluvan syksyn aikana.
Yrityksen mukaan aikataulullisesti tärkeintä on tilata kallein komponentti, soodakattila, ensi vuoden alkupuoliskolla.
Kattilan toimitusaika on yli kaksi vuotta, joten muut työt, esimerkiksi työt tontilla, ehditään Vataset Teollisuuden mukaan hyvin tehdä toimitusajan puitteissa.
Kemijärven tehtaan tuotannon on tarkoitus käynnistyä vuonna 2024.
Vataset Teollisuus Oy on perustettu kesällä 2019.
Toimitusjohtaja Harri Vatanen.
Otti Kemijärven sellutehdashankkeen vedettäväkseen Boreal Biorefilta vuoden 2020 lopulla.
Aikomuksena on valmistaa muun muassa pitkäkuituista havusellua ja korkealaatuista liukosellua.
Kemijärven tehtaan kustannusarvio on noin miljardi euroa.