Paikallisuutiset

Kemijärven kaupunginhallituksen kokous päättyi alkuunsa – uusi kokous maanantaina: listalla muun muassa organisaatiouudistus ja Hautaniemen talo

Esityslistalla on paljon asioita.

Kemijärven kaupunginhallituksen kokous päättyi maanantaina 5. syyskuuta lyhyeen. Hallitus totesi heti alkuun, että kokous ei ole laillisesti kokoon kutsuttu.

Hallituksen jäsen Paula Alatalo (ps.) oli jätetty kutsumatta kokoukseen, ja hänen sijalleen oli kutsuttu varajäsen. Syynä tähän oli se, että Alatalon katsottiin menettäneen vaalikelpoisuutensa, koska hän on virkasuhteessa Kemijärven kaupunkiin. Esityslistan mukaan kokouksessa oli kuitenkin määrä vasta käsitellä vaalikelpoisuuden menetystä ja henkilöstöpäällikön viran perustamista.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus päätti elokuussa, että Alatalon irtisanominen henkilöstöpäällikön virasta oli laiton. Kaupunki oli käyttänyt perusteluna irtisanomiselle sitä, että henkilöstöpäällikön tehtävät olivat vähentyneet Alatalon yli neljän vuoden virkavapaan aikana, koska niitä oli siirretty muille viranhaltijoille. Hallinto-oikeuden mukaan kaupunki ei noudattanut työntarjoamisvelvollisuuttaan, koska ei tarjonnut Alatalolle työllisyysasiantuntijan määräaikaista virkasuhdetta. Kemijärven kaupungin maksettavaksi jää omien kulujensa lisäksi Alatalon noin 10 000 euron kulut. Ratkaisuun voi hakea muutosta valittamalla, jos korkein hallinto-oikeus antaa siihen luvan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lue myös:

Kemijärven kaupungin uuden organisaation pitäisi aloittaa vuoden vaihteessa, mutta asian käsittelyä on siirretty jo kahdesti

Kemijärvi myymässä Lehtolan kalasataman – valtio luovutti sataman kaupungille

Lapset ja nuoret ilmaiseksi uimaan ja liikuntahalliin Kemijärvellä – katso kokeilun aikataulut

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Isoja aiheita

Kaupunginhallitus pitää seuraavan kokouksensa maanantaina 12. syyskuuta.

Esityslistalla on paljon asioita. Kokouksessa käsitellään muun muassa kaupungin taloutta ja organisaatiomuutosta. Listalla ovat myös henkilöstöpäällikön viran perustaminen ja Alatalon vaalikelpoisuuden menettäminen. Lisäksi hallitus päättää hyväksyykö se Lehtolan kalasatamasta tehdyn tarjouksen.

Kokouksessa päätetään myös Joutsijärvellä sijaitsevan Hautaniemen talon tulevaisuudesta. Esityksen mukaan tavoite on, että Hautaniemen Perinneyhdistys saa talon ja tontin omistukseensa, kummankin yhden euron hinnalla.

Lue myös:

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pääkirjoitus: Syksy näyttää kuntien uuden suunnan

Kemijärven kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtaja Atte Rantasen johtajasopimusta maanantaina.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä