Ajankohtaista

Kemijärven vuoden yrittäjä Päivi Valle on myynyt lastenvaatteita yli 30 vuotta: ”Täytyy erottua ja tarjottava asiakkaalle tuote, mitä ei muualta saa”

Kemijärven vuoden yrittäjäksi on valittu lastenvaatekauppa Paaperon perustaja Päivi Valle.

Vuoden yrittäjä Päivi Valle, Paapero Kuva: Henrik Charpentier

– Parasta yrittäjyydessä on vapaus päästä käyttämään luovuuttaan ja kokeilemaan omia voimavarojaan, 33 vuotta Kemijärvellä Paapero-lastenvaateliikettä pyörittänyt Päivi Valle kertoo.

Kemijärven Yrittäjät palkitsivat Vallen 13. heinäkuuta Vuoden yrittäjänä.

Vallen mukaan yrittäjän täytyy uskoa itseensä, eikä epävarmuuden tunteille saa antaa liikaa tilaa heilutella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Yrittäjällä pitää olla rohkeutta ja sinnikkyyttä, mutta halusin toteuttaa sitä, mitä parhaiten osaan.

Kokemus kasvoi suurissa vaatealan yrityksissä

Valle hankki kokemuksensa vaatealalta työskentelemällä muun muassa Luhdalla, Torstai Oy:llä ja Asusteella. Jälkimmäiset kaksi ovat osa kemijärveläistä yrityshistoriaa.

Valle kertoo nauttivansa eniten vaatteiden suunnittelusta, mutta hallitsee myös vaatteiden valmistamisen ja viimeistelyn.

Asusteella Päivi sai myös arvokasta kokemusta työskentelystä somistuksen ja markkinoinnin parissa, josta on ollut hyötyä myöhemmin omassa yrityksessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuonna 1990 Valle päätti ryhtyä yrittäjäksi yhdessä silloisen työkaverinsa kanssa. Naiset irtisanoutuivat Asusteelta ja hyppäsivät yrittäjän saappaisiin. Vuonna 1995 Valle siirtyi pyörittämään yritystään yksin.

Paapero aloitti vuonna 1990 lastentavaraliikkeenä. Vaatteiden lisäksi myytiin muun muassa leluja, vaunuja, turvaistuimia ja muita lastentarvikkeita.

Vähitellen toiminta alkoi keskittyä enemmän lastenvaatteisiin, kunnes tuotevalikoima oli supistunut koskemaan ainoastaan lastenvaatteita ja leluja. Oman designin lisäksi Paaperossa myytiin myös muiden lastenvaatevalmistajien tuotteita.

Kun markkinat alkoivat siirtyä suuriin ketjuliikkeisiin, ei pieni Paapero pystynyt enää kilpailemaan lelukaupan jättiläisten kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

2000-luvun alussa Valle päätti tehdä rohkean siirron: Paapero jätti lelut pois valikoimastaan ja alkoi keskittyä kokonaan vaatteisiin.

Suurin muutos oli kuitenkin 2010-luvulle tultaessa päätös jättää muiden valmistajien vaatteet valikoimasta ‒ siitä lähtien Paaperossa myytiin vain yrityksen omaa designiä.

Päivi Valle ja Paaperon kivijalkamyymälä Kemijärvellä Annaliisankadun alkupäässä. Kuva: Henrik Charpentier

Monikanavainen markkinointi menestyksen edellytyksenä

Digitalisaatio ja markkinoiden siirtyminen kivijalkaliikkeistä verkkokauppaan ovat vaatineet Vallelta opiskelua ja markkinointistrategian päivittämistä.

Valle hallitsee nykypäivän markkinoinnin monikanavaisuuden, johon kuuluu se, että yrittäjän on oltava näkyvillä niin sosiaalisessa mediassa, verkkokaupassa kuin messuilla.

Onnistuessaan verkkomarkkinointi ja kivijalkamyymälä tukevat toisiaan ja toimivat yhdessä hyvin.

– Kilpailu vaatealalla on kovaa. Täytyy erottua ja tarjottava asiakkaalle oma tuote, mitä ei muualta saa.

Valle kertoo kertoo käyvänsä vuosittain kotimaisilla kädentaitomessuilla, joilla ovat muutkin kotimaiset kilpailijat. Näin pysyy kärryillä, missä mennään.

Tällä hetkellä Paaperon tuotteita myydään Kemijärven liikkeen lisäksi verkkokaupassa ja muilla jälleenmyyjillä.

Paapero on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta Japania myöten, missä Vallella olisi jo yhteistyökumppani valmiina. Valle on kuitenkin päättänyt pitää yrityksen toiminnan sen kokoisena, mikä tuntuu hyvältä.

Paapero on palkannut useita työntekijöitä ja alihankkijoita yritystaipaleensa varrella, on toiminut työharjoittelupaikkana vaate- ja myyntialan opiskelijoille ja on tehnyt monenlaista yhteistyötä koulujen kanssa.

Tiiviit suhteet eri oppilaitoksiin, muun muassa Oulun ja Lapin yliopistoihin ja Rovaniemen ammatti- ja ammattikorkeakouluun, ovat mahdollistaneet useita yhteistyöprojekteja ja opiskelijoille opinnäytetöitä ja väylän työelämään ja yrittäjyyteen. Valle on päivittänyt myös omaa osaamistaan käymällä työn ohessa 2-vuotisen kansainväliseen kauppaan ja yritysjohtamiseen keskittyneen tutkinnon.

Lisää aiheesta

Junakapinan eturintamassa

Valle kertoo olevansa ujo ihmisenä, mutta häneltä on löytynyt kuitenkin sisua toimia yrittäjänaisten puheenjohtajana kahdeksan vuotta ja taistella aikanaan yöjunan puolesta Kemijärven junakapinassa.

Junakapinassa yhteinen päämäärä yhdisti aikanaan ihmisiä, ja koko kaupunki lähti mukaan hankkeeseen. Adressia yöjunan puolesta allekirjoitettiin Lapin läänistä aina etelään saakka.

Junakapinan lopullista voittoa päästiin juhlimaan vuonna 2014, kun sadat ihmiset Kemijärvellä olivat vastaanottamassa kaupunkiin saapuvaa ensimmäistä sähköjunaa.

Vallen mukaan toimivat liikenneyhteydet ovat elintärkeitä yritykselle ja matkailulle, joten yöjunan saaminen takaisin Kemijärvelle oli suuri menestys.

Vuoden yrittäjä Päivi Valle esittelee mallistoa. Kuva: Henrik Charpentier

Paapero luottaa suomalaiseen työhön suunnittelussaan

Valle kertoo, että yrityksen suurimmat arvot ovat lapsen huomioiminen, kotiseudun arvostus ja suomalainen työ.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Paaperon lasten- ja aikuistenvaatteille Design From Finland ja Avainlippu -merkit osoituksena suomalaisesta muotoiluosaamisesta ja korkeasta kotimaisuusasteesta.

Kemijärvellä valmistetut tuotteet puhuttelevat Lappi-teemalla. Suosituimpien kuosien teemoissa esiintyy poroja ja Lapin luontoa, jotka ovat erityisesti matkailijoiden mieleen.

– Monet asiakkaat ovat löytäneet meidät verkkokaupasta ja suunnittelevat reissulleen vierailun kivijalkamyymäläämme, mikä on oma elämyksensä turisteille.

Lappi-aiheisten mallien lisäksi vaatteissa seikkailee dinosauruksia. Hirmulisko Collection on yksi Paaperon uutuusmallistoista.

Kokemuksen kautta olen oppinut mikä toimii, ja hyvä asiakaspalvelu on tärkeää. Asiakkaan on koettava itsensä tervetulleeksi kauppaan!

– Kilpailuvalttimme on oma tuote, joka erottuu omaleimaisilla kuoseilla ja suunnittelulla.

Paapero suunnittelee lastenvaatteiden lisäksi mallistoja aikuisille. Muotoilunsa ansiosta vaatteet sopivat useille vartalotyypeille.

Erikoisliikkeen täytyy tarkkaan miettiä mitä tarjoaa asiakkailleen, ja asiakkaiden on voitava luottaa tuotteen laatuun.

– Kokemuksen kautta olen oppinut mikä toimii, ja hyvä asiakaspalvelu on tärkeää. Pyrimme huomioimaan jokaisen asiakkaan yksillölliset tarpeet mahdollisimman hyvin.

Palkinto oli yllätys

Valle kehuu Kemijärveä hyväksi paikaksi yrittää. Tuttujen asukkaiden ja matkailijoiden kanssa on mukavaa ja vaivatonta asioida.

– Yrittäjälle ja kivijalkakauppiaalle kaupungin ja alueen matkailun jatkuva kehittäminen on A & O, jotta palvelut pysyisivät elinvoimaisina. Kulut voivat olla edullisemmat kuin suuremmissa kaupungeissa, mutta markkinointiin on satsattava enemmän.

Vuoden yrittäjä -palkinto tuli Vallelle yllätyksenä. Hän on ilahtunut palkinnosta, mutta ei aio sitä kummemmin juhlia.

– Kesän lämmöstä nautitaan, ja ehkä muutaman päivän lomaakin ehtisi vielä pitää, yrittäjä miettii.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä