Paikallisuutiset

Koe Perävaaran tanssikesä näiden kuvien tahdissa ‒ yksi ilta veti hurjan yleisön

Vielä voi palata kesän hehkuviin iltoihin tämän jutun parissa. Lopussa kuvagalleria viime kesän parhaimpia otoksia Perävaaran tanssikeskuksen esiintyjistä. Kerrotaanpa jutussa sekin, kuka avaa ensi kesän tanssiakauden. Sehän on jo aivan nurkan takana.

Armi Tenkula esiintyi Afrikan tähti -yhtyeensä kanssa Perävaarassa. Kuva: Sami Aikioniemi

Kesän tanssikaudella Perävaaran huvikeskuksella järjestettiin yhteensä yhdettoista tanssit.

Kuluneen kesän tanssit aloitettiin 16. kesäkuuta karaoketansseilla ja ne jatkuivat aina syyskuun seitsemänteen päivään asti orkesteritansseilla.

Kemijärven työväenjärjestöt ry:n puheenjohtajan Juha Pikkaraisen mukaan kesä sujui Perävaarassa oikein mallikkaasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lippuja myytiin tansseihin yli neljäsataa kappaletta enemmän kuin viime vuonna eli voidaan sanoa, että korona alkaa olla voitettu, kun väki uskaltaa jälleen liikkua.

Kesän tansseihin myytiin keskimäärin kaksisataa lippua yhtä tanssi-iltaa kohden, joten kävijätavoite Pikkaraisen mukaan ylitettiin.

Eniten lippuja myytiin Kake Randelinin keikalle: yli 500 lippua.

– Mikä parasta, tänä kesänä on huvikeskuksella ollut myös paljon nuoriakin, joista osa ensimmäistä kertaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisää aiheesta

Tanssinopetusta Latin Laplandin opastuksella

Tanssinopetustakin on kesän tansseissa saatu pariinkin otteeseen, kun Latin Laplandin Johanna Niemelä taustajoukkoineen on käynyt opastamassa tanssin saloihin.

Jatkoa tanssinopetukselle Perävaaran tanssi-illoissa on mahdollista saada myös jälleen ensi kesänä. Tanssiopetusta saavat niin kokemattomat, kuin kokeneetkin tanssijat.

Ravintolan tarjontaa aiotaan ensi vuonna monipuolistaa. Jatkossakin on myös tarjolla alkoholittomia ja sokerittomia virvokkeita.

Huvikeskukselle on myös esteetön kulku eli tervetulleita tansseihin ovat hekin, jotka liikkuvat rollaattoreilla ja pyörätuoleilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Janne Tulkki avaa ensi kesän

Ensi kesän tanssit aloitetaan viikkoa ennen juhannusta Janne Tulkin ja Tulinen sydän -orkesterin tahdittamana. Tansseja järjestetään kesäkuulta syyskuun puolelle asti. Tuttuun tapaan syyskuussa järjestetään ikäihmisille ja erityisryhmille tarkoitetut päivätanssit, johon toki muutkin ovat tervetulleita.

Kaikki ikääntyvät, niin myös talkooporukka. Huvikeskuksella tarvitaankin lisää henkilöitä järjestyksenvalvontaan, ravintolan puolelle ja makkaranpaistoon.

– Mikäli talkoilu kiinnostaa vähänkään, niin voit käydä vaikka kerran kokeilemassa miltä se tuntuu, sillä talkoolaisena oleminen ei sitouta mihinkään, Pikkarainen kertoo.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä