Tapahtumajutut

Konsertti Tarja ja Martti Viitalan muistolle

Useat yhtyeet, kansalaisopisto ja kulttuuritoimi järjestävät muistokonsertin Kemijärvellä.

”On ihmisiä jotka kulkevat rinnallamme itsestään suurta ääntä pitämättä, vaatimattomina. He jättävät meihin arjen kohtaamisissa ja harrastuksissa lämpimän muistojäljen ja poistuvat rinnaltamme hiljaa ja huomaamatta kun aika täyttyy.

Sellaisia ihmisiä olivat Tarja ja Martti Viitala.”

Näin kuvaillaan Tarja ja Martti Viitalaa heidän muistokseen järjestettävän konsertin esittelyssä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tarjan useimmat muistavat Teräkseltä, jossa hän työskenteli pitkään. Hänen sydäntään lähellä oli kirjallisuus ja kirjottaminen. Hän oli mukana Kemijärven kirjoittajien ryhmässä. Vaatimattomana ihmisenä hän ei mielellään luovuttanut tekstejään julkisuuteen, mutta Kemijärven Lausujien aarrearkusta muutamia Tarjan tekstejä löytyi.

Martti oli tunnettu Hotelli Koilliskunnan vastaanotosta, mutta ennen kaikkea Atomi-orkesterin perustajana ja vetäjänä. Tässä hänelle rakkaassa tehtävässä Viitala ehti toimia lähes 20 vuotta. Sen lisäksi Martti ehti olla mukana lukemattomissa kemijärviläisissä orkestereissa ja soitinyhtyeissä soittaen kitaraa ja bassoa. Ennen Kemijärvelle tuloaan Viitala soitti Pekka Himangan orkesterissa ja tuli tunnettuksi suomalaisissa muusikkopiireissä.

Martille musiikki oli tuki ja henkireikä joka auttoi häntä hänen surussaan, kun Tarjan oli aika poistua hänen rinnaltaan.

Konsertin järjestäjät huomasivat, että Viitaloiden haudalla on puinen, rikkoutunut risti, josta puuttuvat Martin nimi ja muut henkiökohtaiset tiedot. Tästä syntyi ajatus järjestää konsertti, jossa kuullaan myös Tarjan tekstejä Lausujien esittämänä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tilaisuus pidetään sunnuntaina 7.4.2024 kello 17 Kemijärven kulttuurikeskuksessa. Konsertin tuotto käytetään hautakiven hankintaan.

Konsertissa ovat mukana Atomi-orkesteri, Kemijärven työväen viihdeorkesteri, Tunturiharmonikat, Soitinyhtye Kuukkeli ja Kemijärven Lausujat.

Järjestelyissä ovat mukana myös Kemijärven Kansalaisopisto ja Kemijärven kulttuuritoimi.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä