Paikallisuutiset
Kuvagalleria: Kemijärvellä kesä päättyi rantariehaan lähes trooppisissa tunnelmissa
Kemijärven keskustan uimarannalla vietettiin perjantaina kesän päättäjäisriehaa jopa trooppisessa ilmanalassa. Aurinko paistoi raukeasti Pöyliöjärven tyyneen maisemaan. Koti-Lapin maallikkolaskennan mukaan illan aikana rannalle kerääntyi sadasta kahteensataan ihmistä nauttimaan kisailusta ja yhdessäolosta.
Radiopersoonana tunnetuksi tullut Esko Ranta piti juontajana virettä yllä tapahtumassa. Musiikkia taustalle tarjosi Kuukkeli-yhtye. Avausnumerona tanssi Latin Laplandin ryhmä.
Innokkaimmat pääsivät myös kirkkovenesoudulle Pöyliöjärvelle, kun Leo Korhosen kipparoima vene lähti rannasta ulapalle. Mukana tahtia pitämässä oli muutamia Yöttömän yön soudun veteraaneja.
Kisattiinpa rannalla myös erikoisessa kolmiosaisessa viestilajissa, jossa ensimmäinen etappi hiihdettiin hiekalla, toisessa heitettiin jättimäistä palloa sankkoon ja kolmannessa pingottiin rollaattorin kanssa. Tämän leikkimielisen vakavan kisan voitti Kemijärven nuorisopalveluiden joukkue.
Valtuutettu Pekka Iivari ja Sirpa Masalin tuomaroivat saappaanheittoa, jossa kärkituloksen miehissä heitti "Matias" (25,59 m) ja naisissa "Tarja" (18,8m).
Kotikiekerö ry:n puheenjohtaja Pekka Narkilahti piti rantahiekalla perinteistä nännikuminheittopistettä. Maitotonkkien äärellä käytiin monta tiukkaa kisaa.
Narkilahti haastoikin tapahtuman loppupuolella juontaja Rannan sekä Koti-Lapin päätoimittaja Esa Keskisen kumin heittoon. Tässä kilvassa radio voitti printin, kun Ranta sai yhden kumin sisään kilpakumppaneiden heittäessä silkat nollat. Kisapaikan vetäjä taisi antaa tasoitusta.
Tapahtuman pääpuuhaajana oli Marjut Kaisanlahti , jonka maisemakahvila palveli kävijöitä iltamyöhään. Samalla kahvila sulki ovensa tältä kesältä. Jatkot vetivät lämpimässä illassa väkeä Mestarin Kievariin livemusiikin pariin.