Tapahtumajutut

Laulajalegenda Rainer Bollström tanssittaa Perävaarassa päätösperjantaina ‒ kuuntele uusi hittikierrätys, jolla Bollström vierailee

Rainer Bollström ja Graniitti Kemijärven Perävaaran huvikeskuksessa viime kesänä. Kuva: Sami Aikioniemi

Perävaaran tanssikesä alkaa kääntyä loppua kohti. Perjantain tanssittaja Rainer Bollström vierailee tänä kesänä julkaistulla Yksi Totuus -yhtyeen uudella singlellä.

Perävaaran huvikeskuksen kuluneen kesän tanssikauden loppu alkaa jo häämöttää ja tuleva perjantai onkin jo tämän kesän viimeinen tanssi-ilta.

Tansseja on järjestetty Perävaarassa tänä kesänä jo yhdeksän kappaletta. Syyskuussa on luvassa vielä työväen orkesterin esiintyminen torstaina 7.9.

Tanssikauden päätteeksi Perävaaraan saapuu vierailulle laulajalegenda Rainer Bollströmin Graniitti -orkesterinsa kera. Edellisestä vierailusta aikaa onkin vasta vuosi, joten paikka on siis ennestään tuttu illan artistille sekä orkesterille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rainer Bollströmillä on artistin uraa takana jo päälle 30 vuotta. Sille ajalle mahtuu runsaasti keikkoja ja levytettyjä kappaleita.

Tänä kesänä on tullut uutta musiikkia, sillä Bollström vierailee Yksi Totuus -yhtyeen julkaisemalla singlellä Syttyy ja räjähtää, joka on uusi versio Bollströmin alkuperäisestä, samannimisestä hitistä. Kappale jatkaa uusintaversiohittien sarjaa Portion Boysin Vauhti kiihtyy -kierrätyksen hengessä.

Lisää uutta musiikkia Bollströmiltä on tulossa myös myöhemmässä vaiheessa tänä vuonna.

Rainer Bollströmin ja Graniitti-orkesterin keikkaohjelmisto koostuu monipuolisesta tanssittavasta musiikista, jossa kuullaan artistin omien kappaleiden lisäksi myös tunnettujen kotimaisten artistien ja tanssiyhtyeiden tuotantoa Reijo Taipaleesta Unto Monoseen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä