Ajankohtaista

Luosto soi ensi viikolla – tarjolla tuttuja klassikoita ja uusia elämyksiä luonnon näyttämöillä

Klassisen musiikin festivaalin ohjelmistossa on kymmenen esitystä torstaista sunnuntaihin Luostolla, Pyhätunturilla ja Sodankylän kuntakeskuksessa.

Luosto soi levittäytyy jälleen myös Pyhän päähän tunturijonoa. Aittakurun pohjalla sydänlammen luona sijaitsee uudistettu esiintymislava. Ulkoilmakatsomo on kymmenien metrien korkeudessa kurun pohjoisrinteessä. Kuva: Kalle Arsalo

Tänä kesänä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun klassinen musiikki soi Luostolla ensimmäisen kerran ja tunturissa kantaesitettiin Kalevi Ahon Luosto-sinfonia. Ahoa kuullaan myös tämän vuoden avajaiskonsertissa.

Pyhä-Luoston luonto on vahvasti läsnä.

Konsertteja on muun muassa Pyhällä Aittakurun kiviseen kuruun rakennetulla näyttämöllä, jossa perjantai-iltana 28. heinäkuuta kuullaan tuttuja ja rakastettuja suomalaisia runoja ja lauluja Eija Ahvon, Juho Punkerin ja Tuula Hällströmin esittämänä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Konsertin näyttämönä geofysiikan observatorio

Festivaalin teema Maasta taivaaseen näkyy konserttipaikkojen valinnoissa. Torstai-illan 27.7. taivasteemainen konsertti on Sodankylän geofysiikan observatoriossa. Konserttikäyttöön on saatu myös Sodankylän vanha hirsikirkko, jossa perjantain iltapäiväkonsertti kuljettaa kuulijoita läpi kolmen vuosisadan.

Lähelle maan aarteita päästään lauantai-iltana Lampivaaran Ametistikaivoksella järjestettävässä konsertissa, jossa esiintyy muun muassa Helsinki Lied -kilpailussa palkittu brittiläinen sopraano Olivia Moss. Konsertin jälkeen yleisöllä on mahdollisuus etsiä ja löytää oma ametistinsa.

Paratiisilinnuista Tšaikovskiin twistillä

Festivaalin pääkonsertissa lauantaina Ukko-Luoston ulkoilmalavalla esiintyy kansainvälisesti arvostettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Malin Bromanin johdolla solistinaan sellisti Tomas Djupsjöbacka. Vuonna 1972 perustettu orkesteri on tehnyt yli 80 äänitettä, jotka ovat herättäneet kansainvälistä huomiota. Viulisti Malin Broman aloitti orkesterin taiteellisena johtajana vuonna 2019.

Pääkonsertin aloittaa Andrea Tarrodin Paradisfåglar. Sen jälkeen kuullaan Jaakko Kuusiston Sellokonsertto op. 38, joka sävellettiin 2018–2019. Se jäi viimeiseksi hänen itsensä viimeistelemäksi teokseksi. Väliajan jälkeen kuullaan yksi jousiorkesterimusiikin ydinteoksista. Twistillä. Tchaikovsky with a Twist on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin tilaama kokonaisuus, jossa Pjotr Tšaikovskin legendaariseen Serenadi jousille on sijoitettu neljä uutta välisoittoa, jotka on tilattu Sibelius-Akatemian opiskelijoilta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ukko-Luoston ulkoilmakatsomo sijaitsee Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Luvassa tunnelmia porotilan tarinoista ihmisen pahuuteen

Lauantaina yleisölle tarjoutuu mahdollisuus vierailla porotilalla, jossa klassisten teosten lisäksi kuullaan joikua ja lappilaisia tarinoita sekä nautitaan lappilaisia herkkuja. Konsertin emännöi Jaakkolan porotilan emäntä Anu Magga.

Festivaalin ohjelmistossa on jälleen monipuolinen kattaus orkesteri- ja kamarimusiikkia sekä sooloesityksiä. Mukana on tuttuja klassikoita kuten Franz Schubertin Jousikvintetto ja Johannes Brahmsin Jousisekstetto nro. 2 sekä uudempaa musiikkia ja harvemmin kuultuja teoksia.

Nykymusiikkia edustaa esimerkiksi Luontokeskus Naavan konsertissa perjantai-iltana 28.7. esitettävä George Crumbin Black Angels. Teos syntyi Vietnamin sodan verisimpiin aikoihin. Teoksen sanomalla onkin selkeä yhtymäkohta Ukrainan murhenäytelmään, heijasteleehan teos ihmisen sokeaa pahuutta.

Säveltäjien juhlavuodet ohjelmistossa

Ohjelmiston suunnittelussa on haluttu huomioida myös monia säveltäjien juhlavuosia. Avajaiskonsertissa esitetään 120 vuotta sitten syntyneen ja Lapin ystävänä tunnetun Helvi Leiviskän Pianokvartetto. Konsertteihin on sisällytetty myös alkukesästä edesmenneen Kaija Saariahon ja 90-vuotta täyttävän Per Nørgårdin teoksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kansainvälistä uraa tehneen kamariorkesterin lisäksi festivaalilla esiintyy kiinnostavia nuoremman polven suomalaisia ja kansainvälisiä huipputason muusikoita muun muassa Italiasta, Ranskasta ja Ruotsista. Jousien, huilun ja pianon lisäksi tämän vuoden instrumenttivalikoimaan kuuluvat harppu ja kitara. Uutta ovat live-elektroniikkaa hyödyntävät teokset.

Jo ennen varsinaisen festivaalin alkua keskiviikkona 26.7. tapahtuman taiteilijat vaeltavat tapahtumapaikoilla ja tuovat pop up -musiikkitervehdyksiä alueen asukkaille ja matkailijoille.

Luosto soi! -festivaalin järjestää vuonna 2019 perustettu Kuusikko soi ry. Festivaalin päätukijoita ovat Sodankylän kunta, Lapin rahasto, Taiteiden edistämiskeskus Taike ja Boliden Kevitsa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä