Kulttuuri
Luosto soi! -valokuvakilpailun voittaja selvillä
Kilpailun voitti kuva Erämaan laidalla. Pääpalkinnon lisäksi jaettiin kaksi kunniamainintaa.
Pohjoisessa retkeillyt Timo Vesterinen nappasi voittokuvan kilpailun ensimmäisellä jaksolla syksyllä. Voittaja palkittiin 500 euron lahjakortilla valokuvausalan liikkeeseen. Pääpalkinnon lisäksi jaettiin kaksi kunniamainintaa.
Kilpailun teemana oli vuoden 2023 festivaalin Maasta taivaaseen- teemaa ilmentäviä kuvia. Kilpailuun osallistui 150 otosta, joista suurin osa on kuvattu Luostolla, Pyhätunturilla ja muilla pohjoisilla paikoilla.
Valokuvauksen harrastajille tarkoitettu kilpailu
Luosto soi! -valokuvakilpailu on tuonut uudenkaltaisen, koko vuoden kattavan tapahtuman lappilaiseen kulttuurielämään.
Ensimmäisen vaiheen tuomarina toimi valokuvaaja Irma Kaarnes, joka valitsi kultakin kuvausjaksolta finaaliin menevät kuvat: yhteensä 12 kuvaa.
– Kilpailussa olivat iloisesti mukana kaikkien vuodenaikojen vahvat värit. Perinteisten luontokuvien lisäksi oli ilahduttavaa nähdä laaja kirjo luovilla tekniikoilla toteutettuja kuvia, sanoo kilpailun voittajan sekä kunniamaininnat valinnut valokuvaaja Kaisa Sirén.
Kilpailun voittaja Vesterinen keroo aloittaneensa valokuvauksen yli 40 vuotta sitten ja nauttivansa luonnossa liikkumisesta. Valokuvaus on ollut Vesteriselle myös ammatti, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen kuvaus on hänelle jälleen harrastus.
Vesterinen ei ole enää kiinnostunut perinteisestä luontokuvauksusesta, vaan häntä puhuttelevat luonnon synnyttämät tunteet ja niiden tulkinta. Näitä aiheita kuvatessaan hän käyttää monia erikoistekniikoita.
– Voittajakuvasta huokuu mystyinen tunnelma ja se oli helppo valinta voittajaksi, Siren kertoo.
Kuvan mystyinen tunnelma ja tummuus korostaa öistä maisemaa, ja on Sirenin mukaan hieno osoitus monivalotuksen mahdollisuuksista.
Kunniamaininnan saivat Jari Rantapelkonen kuvalla Kaamosaurinko ja Juhani Juntti kuvalla syystuulet.
Liikkumaton, hiljainen tunturimaisema ja unenomaiset värit välittävät tunnelmaa, jonka voi kokea vain kylmänä kaamospäivänä, Siren kehuu kunniamaininnan saanutta Kaamosaurinkoa.
Syystuulet -kuvan voimakas tuulen tunnelma on saatu aikaan kameraa liikuttamalla valotuksen aikana. Pyörähtävä liike voimistaa tuulista tunnelmaa ja muistuttaa tulevasta syksystä, minkä lisäksi kuvassa on kaunis syksyinen värimaailma, Siren arvioi.
Kilpailun finaaliin päässeisiin kuviin pääsee tutustumaan Luosto soi! -festivaalin aikana 27.-30.7. Lapland Hotels Luostotunturin aulassa ja verkossa tästä linkistä.
Festivaalin jälkeen näyttely siirtyy Sodankylän kunnantalolle, jossa näyttelyyn voi tutustua 8.8.-29.9. kunnantalon aukioloaikoina.