Paikallisuutiset

Neljännesmiljoona levyä myynyt iskelmätaivaan kestotähti esiintyy perjantaina Perävaarassa: julkaisi uuden singlen hiljattain

Janne Tulkki on esiintynyt Kemijärvellä useana kesänä.

Janne Tulkki esiintyi Kemijärven Perävaaran huvikeskuksessa kesällä 2022. Kuva: Sami Aikioniemi

Perävaaran tanssikesä jatkuu heinäkuun viimeisenä perjantaina.

Monista hiteistään tunnettu iskelmäartisti Janne Tulkki saapuu perjantaina 28. heinäkuuta Kemijärven Perävaaraan.

Artisti on tuttu näky Perävaaran huvikeskuksessa, sillä hän on keikkaillut siellä Tulinen sydän -orkesterinsa kanssa aiempinakin kesinä. Ensimmäisen kerran jo yli 20 vuotta sitten.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ei ole epäilystäkään, etteikö Tulkin keikalla kuulla tulevanakin perjantaina hänen kovimpia hittejä aina 1990-luvun lopulta asti. Uutta musiikkia Tulkki on vastikään julkaissut kaikkien kuunneltavaksi. Viimeisin singlejulkaisu on nimeltään Aamukaste.

Läpimurto Syksyn sävel -kisassa

Läpimurtonsa Tulkki teki vuonna 1998, jolloin hän sijoittui Syksyn sävel -kisassa toiseksi kappaleella Kulkurin kuu. Myöhemmin hän voitti laulukilpailun Yksinäinen pitkä tie -kappaleella vuonna 2001.

Tulkin muita hittejä ovat muun muassa. Sinisen taivaan sateenkaari, Tulvii pohjanmaa, Tulinen sydän, Sisältä kultaa ja laulavien Mattilan siskosten kanssa levytetty Sielu salamoi.

Tulkin levyjä on myyty runsaasti: yli 250 000 kappaletta. Debyyttialbumi, Janne Tulkki (1999), on artistin eniten myyty levy, joka on saanut kovalla levyn myynnillään niin kultaa, platinaa kuin myös tuplaplatinaakin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tulkki on julkaissut yli 20 vuoden artistiuransa varrella yli kymmenen pitkäsoittoa ja muutama kokoelmalevykin on myös ilmestynyt.

Tulkin taustalla on vaikuttanut koko hänen uransa ajan Tulinen sydän -nimeä kantava orkesteri, jossa soittaa neljä pitkän linjan ammattimuusikkoa. Ei liene epäselvää mistä orkesterin nimi on saanut alkunsa: onhan Tulkin yksi isoimmista hiteistä saman niminen. Tulkki itsekin soittaa keikoilla niin kitaraa kuin saksofoniakin.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä