Ihmiset
Nuoret 4H-yrittäjät avaavat kesägrillin Sallaan
Kesägrilli tarjoaa lisäksi eläintenhoitopalvelua.
Nuoret yrittäjät Aada Rintala, Oona Mäenpää ja Taimi Uutela avaavat Sallan kesägrillin Sallaan. Yläkouluikäisistä 4H-yrittäjistä Rintala ja Mäenpää ovat 14-vuotiaita ja Uutela 13-vuotias.
Grilli avataan Kuusamontien ja Kemijärventien risteykseen, entisen Tunturigrillin tiloihin, kahden viikon ajaksi 10.-21.7.2023.
Viime kesänä samassa tilassa toiminut 4H-yritys Sallan Safkasankarit sai rahoituksen, jonka voimin saatiin tarvittavat välineet grilliyrityksen perustamista varten. Kesällä 2022 yhteistyöyrityksiltä saadut laitteet jäivät projektin jälkeen Sallan 4H:n käyttöön.
Tänä vuonna tarvetta olisi ollut vielä Air Fryer -koneelle, mutta viime vuoden avustuksen myöntäjän, Leader Pohjoisin Lappi ry:n, rahoituskauden vaihtumisen vuoksi hanketukea ei haettu. Erään 4H-yrittäjän vanhemman yritys lahjoitti kertakäyttöastioita grillin toimintaa varten.
Grillikauteen nuoret valmistautuivat 4H-kesäleirillä, missä harjoiteltiin yrittäjyyttä ja grillin ruokalistan kokkaamista. Kaikki tekivät myös oman yrityssuunnitelman. Jokaisella yrittäjällä on myös oma 4H-yritysohjaaja, joka tukee nuorta yritystoiminnan aikana.
Ruokalistalle kuuluu grilliherkkujen klassikoita, kuten makkaraperunoita, hodareita ja suklaataskuja. Jano sammutetaan pillimehulla tai limonadilla ja kasvissyöjille löytyy lihapiirakan kasvisversio eli vihis tomaatilla ja salaatilla.
Eläintenhoitopalvelua
Tulevat asiakkaat voivat perinteisen grillimurkinan lisäksi kysyä leivontatilauksia tai eläintenhoitopalvelua.
Eläintenhoitopalveluun kuuluu lemmikkieläinten hoitaminen asiakkaan kotona, mutta tarvittaessa nuorilla on mahdollisuus ottaa lemmikki hoidettavaksi myös omaan kotiin.
Lemmikinhoitoon kuuluu eläimestä riippuen ja sovitun mukaan ruokkimista, ulkoilutusta, lemmikin alustan siivousta tai leikittämistä. Asiakkaan on hyvä antaa selkeät hoito-ohjeet lemmikkiään varten.
Tähän mennessä yrittäjillä on kokemusta koirien ja kanien hoitamisesta, minkä lisäksi nuorilla on kotonaan omia koiria, kissoja ja hiiriä.
Aloittavan yrityksen toiminnassa Mäenpäätä, Uutelaa ja Rintalaa jännittää eniten, tuleeko asiakkaita vähän vai ruuhkaksi asti, ja miten kiireessä ehtii kaikkia palvelemaan.
Ahkerien pienyrittäjien arkea ja Kesägrillin toimintaa voit seurata myös Instagramista.