Ajankohtaista
Oikaisuja
Koti-Lapin painetussa lehdessä ja verkossa 30.8.2023 julkaistusta pääkirjoituksesta sai käsityksen, että kaikki Nuolivaaran tuulivoimalat olisivat kaukana asutuksesta ja rakennuksista. Sallan puolella sijaitsevien voimaloiden lähellä on kuitenkin asutusta. Pääkirjoituksen muotoilusta saattoi saada myös käsityksen, että voimalat eivät näkyisi Sallaan muualle kuin vaarojen laelle, vaikka näin ei ole. Vaarojen laella sijaitsevat voimalat näkyvät moniin paikkoihin seutukunnassa.
Lisäksi Koti-Lapissa 30.8. Nuolivaaran tuulivoimala-aluetta käsittelevässä jutussa sivuilla 4–5 kirjoitettiin, että tuulipuisto on Itä-Lapin ensimmäinen. Kyseessä on kuitenkin Koti-Lapin ilmestymisalueen ensimmäinen voimala-alue. Itä-Lapissa on jo ollut vuosia toiminnassa voimala-alueita Posiolla.
Koti-Lapin verkkosivuilla 4.9.2023 ja painetussa lehdessä 6.9.2023 julkaistussa Papana Festejä käsittelevässä tekstissä oli väärä vuosiluku kuvatekstissä. Ailu Valle esiintyi Papana Festeillä viime syyskuussa ei syyskuussa 2023.