Paikallisuutiset
Pääkirjoitus: Uutismedia on osa yhteiskunnan selkärankaa
Kuluvalla viikolla vietetään koulujen ja uutismedian yhteistä Uutisten viikkoa. Tänä vuonna teemana on Ymmärrä tulevaisuuttasi.
Viikon aikana suomalaiset valtakunnalliset, maakunnalliset ja paikalliset mediat tuovat esiin sitä, miten luotettava uutismedia lisää ymmärrystä maailmasta ja miten sen avulla on turvallista rakentaa omaa ajattelua ja arvomaailmaa.
Osana teemaa Koti-Lapissa julkaistiin tällä viikolla Hilla Groupin lehtien toteuttama gallup, jossa kysyttiin mediayhtiön toiminta-alueella asuvilta nuorilta heidän näkemyksiään elämästä. Vastaukset ovat viisaita. Suomen nuoriso ei todellakaan ole pilalla.
Uutismedian erottaa vaikkapa viestintätoimistosta tai sosiaalisen median vaikuttajasta tietyistä toimintaperiaatteista ja perinteistä. Koti-Lappi on esimerkiksi Uutismedian liiton jäsen. Lisäksi se on sitoutunut Journalistin ohjeisiin, jotka löytyvät tutustuttaviksi esimerkiksi median itsesääntelyelimen, Julkisen sanan neuvoston verkkosivuilta . Nämä velvoittavat julkaisua noudattamaan hyvää journalistista toimintatapaa, eroteltava mainokset ja uutiset sekä olemaan vastuussa ensisijaisesti yleisölleen, ei vaikkapa julkaisijalleen.
Suomalainen paikallislehdistö on piskuista, mutta edelleen kattavaa. Esimerkiksi Koti-Lappia tehdään tiiviillä päätoimittajan ja yhden toimittajan toimituksella. Lisäksi myynnissä ja asiakaspalvelussa työskentelee kaksi kovaa ammattilaista.
Itä-Lapissa koteihin maksutta jaettavana lehtenä Koti-Lapin olemassaolon pohja on mainostajissa, paikallisissa yrityksissä ja yhteisöissä. Lehdellä on myös uskollisia tilaajia jakelualueen ulkopuolella, jonne kerromme parhaamme mukaan kotiseudun kuulumiset. Niin ikään Koti-Lapin maksullinen digitaalinen näköislehti kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän: sen kun saa luettavakseen verkosta jo anivarhain ilmestymispäivän aamuna.
Digitaalisten sisältöjen kuluttaminen kasvaa, vaikka printti on edelleen paikallisen lehdistön peruskivi taloudellisesti ja tavoitettavuudenkin puolesta.
Posti on tosin todennut, että paperisia lehtiä ei enää jaeta välttämättä tämän vuosikymmenen lopulla. Niin se näyttää olevan, jos Posti saa toteuttaa palveluheikennyksensä ja jatkuvat kovat hinnankorotuksensa. Juurisyy tähän on se, että valtio vaatii Postilta voittoa joka vuosi. Tappiollisia osa-alueita on katettu vuosikaudet muun muassa printtimedialta kuppaamalla.
Uutismedian yksi oleellinen tehtävä nykyhetkessä on kontekstoida tietoa internetin alustojen ja sosiaalisen median poukkoillessa aiheesta ja heitosta toiseen.
Sosiaalisen median algoritmit toimivat edelleen niin, että karkeasti muotuoltuna tunne saa näkyvyyttä, fakta ei.
Esimerkiksi Facebook voi päättää antaa jollekin Koti-Lapin, tai muun median, verkkouutiselle runsaasti näkyvyyttä ihmisten syötteissä ja toiselle artikkelille ei juuri yhtään. Uutisen sisältö tai merkittävyys ei välttämättä ole tässä ratkaiseva tekijä, vaan Facebookin olettama reaktioiden määrä.
Mullistuksista huolimatta journalismin perustehtävä on pysynyt melko samanlaisena: kysyä kysymyksiä ja varmistaa tietoa useista lähteistä ja julkaista sitä yleisölle.