Paikallisuutiset
Palkittu iskelmäyhtye esittää kesän ainoan Lapin keikkansa Perävaarassa Kemijärvellä
Perävaaran Huvikeskuksella tanssitaan taas perjantaina.
Vuonna 2010 perustettu iskelmäyhtye Hurma on kiertänyt ahkerasti ympäri Suomea tämänkin kesän ajan ja saapuu kesän ainoalle Lapin keikalleen Kemijärven Perävaaraan perjantaina 11. elokuuta. Orkesterin Humppaa ja skumppaa tour 2023 nimeä kantava kesäkiertue sisältää yli neljäkymmentä esiintymistä.
Hurma esiintyi Perävaarassa ensimmäisen kerran jo 2014, ja tulevan perjantain keikka on orkesterille jo neljäs Kemijärvellä. Kesällä 2021 Hurma saapui paikkaamaan sairastapauksen vuoksi keikkansa perunutta Kake Randelinia niin Perävaaraan kuin myöskin Jänkhällä jytisee -tapahtumaan Saariselälle. Tästä johtuen Hurma päätti esittää vain näillä kahdella keikalla potpurin Randelinin suosituimmista kappaleista, mutta esiintyminen saikin sen verran paljon suosiota, että sitä on esitetty muillakin Hurman keikoilla ympäri maata.
Hurma voitti vuonna 2011 Viihdyttäjä-kisan ja palkinnoksi yhtye sai kiertää pitkin Suomea Kesäillan valssi -ohjelman housebändinä säestäen ohjelman jaksoissa esiintyneitä artisteja. Yhtye on palkittu myös vuonna 2011 tanssittajatulokkaana sekä vuoden tanssittajaksi vuonna 2012. Levytyssopimuksen Hurma solmi vuonna 2013 Universal Musicin kanssa.
Hurma on julkaissut tähän mennessä kaksi pitkäsoittoa ja yli kymmenen singleä. Tämän kevään ja kesän aikana yhtye on ehtinyt jo julkaista kolme singleä, joista kaksi on kesäisiä ralleja. Viimeisin kesäkappale Onnesta täyttyneet julkaistiin viikkoa ennen juhannusta.
Hurma on viisihenkinen yhtye, ja keikoilla kuullaan lähes jokaisen jäsenen laulua. Yhtye tarjoilee keikoillaan monipuolisen kattauksen tanssittavaa musiikkia jokaiselle jotain -periaatteella. Hurmassa esiintyvät Jarno Ollikainen – laulu, basso, Harri Arvila – harmonikka, perkussiot, laulu, Harri Hautaniemi – koskettimet, laulu ja Aleksi Autere – kitara, laulu ja Henri Lehikoinen ‒ rummut.