Paikallisuutiset

Pelkosenniemen johtava lääkäri irtisanoutui – kunnat edelleen eri mieltä vuodeosastosta

Kunnat ovat edelleen eri mieltä vuodeosastosta. Uutta lääkäriä haetaan tällä viikolla.

Pelkosenniemellä järjestellään parhaillaan kiireesti sitä, kuinka lääkäripalvelut järjestetään lokakuun alusta lähtien.

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän hallitus kokoontuu maanantaina 26. syyskuuta, ja kokouksessa on tavoitteena päättää asiasta.

Johtava lääkäri Veli-Matti Varmo irtisanoutui virastaan viime viikon tiistaina Pelkosenniemen ja Savukosken kuntien edustajien yhteisen tapaamisen päätteeksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolme vuotta sitten elokuussa kuntaan töihin tulleen Varmon irtisanoutumisaika on kaksi viikkoa, ja hänen viimeinen työpäivänsä kunnassa on perjantaina 30. syyskuuta. Pelkosenniemen terveyskeskuksessa on Varmon lisäksi virassa toinen lääkäri, joka tekee puolikasta työaikaa.

Tiistain tapaamisessa oli tarkoitus keskustella palvelujen järjestämisestä, kuten vuodeosaston ja kotisairaalan tilanteesta.

Varmon mukaan Savukosken kunnan edustajat ilmoittivat tapaamisessa kunnan pysyvän kannassaan, jonka mukaan vuodeosastoa ei saa lakkauttaa.

Lue myös:

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pelkosenniemen vuodeosaston sulku päättyy – kunnat neuvottelevat osaston jatkosta tiistaina 13. syyskuuta

Savukosken valtuusto perui vuodeosaston lakkauttamisen – Johtava lääkäri: "Päätös perustui kuulopuheisiin"

Kuinka käy vuodeosaston? – Savukoski perumassa päätöstä, vaikka Pelkosenniemen vuodeosastolla on aloitettu alasajo

Vuodeosasto: Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymä päätti kotisairaalasta tasaäänin

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Kotisairaala korvaa osin vuodeosaston" – Pelkosenniemellä keskusteltiin vuodeosaston kohtalosta

Varmo katsoo asian osin henkilöityneen häneen

Johtavan lääkärin mukaan hänen irtisanoutumiselleen on useita syitä, joista tärkein on se, että työn jatkaminen on käytännössä erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta, kun kunnilla on vastakkaiset näkemykset.

Hoitajista ja rahasta on pulaa.

– Tämä ei ole pelkkä talouskysymys, vaan ensi vuoden alusta pitää täyttää myös uuden vanhuspalvelulain vaatimus siitä, että kotiapu järjestyy sitä tarvitseville ympäri vuorokauden.

– Jos halutaan pitää 1980-luvun palvelurakenne, niin sitä puolustamassa pitää olla sellainen johtaja, joka sitä aikaa kaipaa. Virkamiehenä taivun huonosti tekemään kuntalaisten terveyspalveluilla politiikkaa. Lähtökohta pitäisi olla se, että sillä budjetilla, joka palveluihin annetaan, pitäisi saada mahdollisimman tarpeenmukaiset palvelut. Pitäisi ajatella kuntalaisten etua, Varmo sanoo.

Hän katsoo tilanteen henkilöityneen osin häneen.

Kunnat päättivät viime joulukuussa talousarviokäsittelyn yhteydessä lakkauttaa yhdessä omistamansa vuodeosaston ja perustaa kotisairaalan kesällä 2022.

Päätöksestä kuitenkin valitettiin ja sitä ei pantu toimeen, ja Savukosken valtuusto perui lakkauttamisen elokuussa. Sen jälkeen myös Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän hallitus perui lakkauttamisen kokouksessaan.

Ratkaisua toivotaan ennen kuun loppua

Pelkosenniemen kunnanhallitus piti viime viikolla torstaina 15. syyskuuta ylimääräisen kokouksen, jossa se käsitteli asiaa.

Hallitus esitti oikaisuvaatimuksen yhtymähallituksen päätöksestä ja vaatii päätöksen kumoamista. Sen mukaan on laitonta, että yhtymähallitus ohittaa päätöksenteossa Pelkosenniemen valtuuston.

Varmon mukaan Savukoski on aiemmin ollut vuodeosaston lakkauttamisen kannalla ja sitä mieltä, että talous pitää saada kuntoon ja palvelurakennetta tulee tarkastella.

– Näillä ohjeilla minut rekrytoitiin kuntayhtymään kolme vuotta sitten.

Pelkosenniemen kahdeksanpaikkainen vuodeosasto toimii tällä hetkellä normaalisti. Jatko vaatii sen, että kunnassa on kansanterveystyön kuntayhtymän hallituksen valitsema johtava lääkäri tai joku muu lääketieteellisen vastuun kantava viranhaltija.

– Koetamme löytää ratkaisun ennen kuun loppua. Toivon, että uusi johtava lääkäri löytyy.

Pelkosenniemelle löydettiin lääkäri. Vuodeosaston kyltti kuvattuna Pelkosenniemen terveyskeskuksella.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä