Paikallisuutiset
Pelkosenniemen valtuuston tilinpäätöskokous siirtyi ‒ paikalla oli vain kahdeksan jäsentä
Pelkosenniemen kunnanvaltuuston kokous keskeytettiin torstaina, koska paikalla oli vain kahdeksan valtuutettua 13:sta. Valtuusto ei ollut päätösvaltainen niin pienellä joukolla. Paikalle olisi tarvittu vähintään yhdeksän valtuuston jäsentä. Kaksi valtuutettua oli poissa työesteen vuoksi.
Valtuusto aloitti kokouksensa hiljaisella hetkellä sunnuntaina 11. kesäkuuta menehtyneen pitkäaikaisen puheenjohtajansa Jani Jaakkolan muistoksi.
Kokouksen asialistalla olisi ollut viime vuoden lähes kaksi miljoonaa euroa ylijäämäisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen käsittely sekä arviointikertomuksen esittäminen.
Lisäksi listalla oli muun muassa uuden kunnantalon rakennushanke eli liikekeskuksen putkiremontti ja muutostyöt kunnantaloksi. Hankkeen kilpailutus on keskeytetty. Valtuustoa pyydetään nimeämään edustajansa uuteen työryhmään, jonka tehtävänä on tarkistaa tilasuunnitelmat. Esityslistalla oli myös kunnan ilmastosuunnitelman hyväksyminen.
Valtuuston seuraava kokous on 30. kesäkuuta.