Paikallisuutiset
Poliisi tutkii epäiltyä hirven luvatonta pyyntiä Sallassa: ”On löydetty ammutun hirven jäännöksiä”
Tutkitun paikan lähelle on todennäköiseen tapahtuma-aikaan ilmoitettu myös luvallinen hirven kaato.
Poliisi tutkii hirvenmetsästykseen liittyvää epäiltyä luvatonta pyyntiä ja maastoliikennerikkomusta Pohjois-Sallassa.
– Poliisille on ilmoitettu, että alueelta, jolle ei ole metsästysoikeutta, on löydetty ammutun hirven jäännöksiä. Poliisille ilmoitti asiasta alueen omistaja, ja sitä tutkitaan tässä vaiheessa luvattomana pyyntinä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Ijäs Lapin poliisilaitokselta kertoo.
Aivan lähellä luvallinen kaato
Samalle alueelle aivan lähelle on todennäköiseen tapahtuma-aikaan ilmoitettu myös luvallinen hirven kaato. Ijäksen mukaan poliisi tutkii myös sitä mahdollisuutta, että tapahtumissa olisi ollut kyse samasta metsästystilanteesta.
Ilmoituksen mukaan hirven jäännöksille on jälkien perusteella ajettu mönkijällä. Alueen omistaja ei ole antanut kenellekään lupaa ajaa alueella moottoriajoneuvolla, ja asiaa tutkitaan maastoliikennerikkomuksena.
– Kummatkin edellä mainitut ovat asianomistajarikoksia, eli on maanomistajan asia, vaatiiko hän asioissa rangaistusta, Ijäs kertoo.
Poliisi tutkii myös sitä mahdollisuutta, että tapahtumissa olisi ollut kyse samasta metsästystilanteesta.