Paikallisuutiset

Pyhä ja Ruka hakevat ensimmäistä Ahon perheen ulkopuolista toimitusjohtajaa – Ville Ahon työura tuntureissa alkoi 90-luvun alussa Ski Bistron tiskinurkasta

Ville Aho siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

Rukakeskus-konserni aloittaa uuden toimitusjohtajan haun nykyisen toimitusjohtajan Ville Ahon siirtyessä hallituksen puheenjohtajaksi talvikauden 2022–2023 jälkeen. Tehtävä avataan nyt ensimmäistä kertaa Ahon omistajaperheen ulkopuoliseen hakuun.

– Rukaa ja Pyhää on Ville Ahon ja häntä edeltäneiden perheen edellisten toimitusjohtajien aikana kehitetty ennakkoluulottomalla ja pitkäjänteisellä otteella. Molemmat konsernin hiihtokeskukset ovat erinomaisessa kunnossa ja hyvällä kasvupolulla. Nyt on erinomainen hetki tälle perheyrityksen kannalta isolle askeleelle, Rukakeskuksen hallituksen puheenjohtaja Juha Lappalainen kuvailee yhtiön tiedotteessa.

Konsernin hiihtokeskukset ovat kehittyneet ulkopuolisen ammattihallituksen luoman konsernistrategian 2025 mukaisesti ja ovat taloudellisesti vahvassa asemassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olen todella ylpeä yhdessä henkilöstön kanssa tekemästämme työstä tuntureissa. Pyhän olemme nostaneet kannattavaan vahvaan kasvuun ja Ruka on monen mielestä jo saavuttanut tavoitteensa olla maailman paras hiihtokeskus perheille, Ville Aho kertoo yhtiön tiedotteessa.

– Oma työurani tuntureissa alkoi 90-luvun alussa Ski Bistron tiskinurkasta ja jatkuu 10 vuoden toimitusjohtajuuden jälkeen hallituksen johdossa. Rukan ja Pyhän toimitusjohtajaa innostavampaa työtä ei laskija löydä. Siksi olen varma, että löydämme erinomaisen jatkajan sisarusteni ja isäni työlle, Aho jatkaa.

Rukakeskus-konserni on osa Ahon sisarusten omistamaa Aho Group -yhtiökokonaisuutta.

Tuntureissa vastuullisuus näkyy 2008 aloitetussa ympäristöohjelmassa, jonka kautta Rukasta ja Pyhästä on kehitetty hiilineutraaleita hiihtokeskuksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toimitusjohtajan haku on käynnissä 7.10.–24.10.2022. Hakuilmoitus on nähtävillä Rukan verkkosivuilla.

Valinta tehdään alkuvuodesta 2023 ja uuden toimitusjohtajan on tavoitteena aloittaa tehtävässään touko-kesäkuussa 2023.

Lue myös:

Pyhälle rakennetaan tunturikylää – Näyttävällä hotelliosiolla jo harjakaiset: "Hirsi on nyt loppuelämänsä ulkona"

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pyhän yhteisöllinen festivaalihenki – Mato Valtonen: "Tänne voi tuoda vain sellaisia artisteja, jotka pärjäävät täällä."

Pyhällä isot investoinnit

Rukakeskus-konserni on hiihtopäiviltään ja liikevaihdoltaan alan markkinajohtaja.

Pyhällä ovat käynnissä sen historian suurimmat investoinnit.

Tunturikylän ensimmäinen vaihe, Kultakero I, avautuu kaudella 2022–2023 ja uusi Pohjois-Express tuolihissi valmistui jo keväällä 2022.

Molemmissa tuntureissa satsataan vahvasti kesäkauden kehittämiseen, mutta konsernin liiketoiminnan ydin on jatkossakin talven rinneliiketoiminta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä