Tapahtumajutut
Pyhän festivaalitulokas toi sanataidetta ruskan keskelle ‒ Paleface: ”En halua, että tästä tapahtumasta muodostuu minkäänlaista kuplaa”
Viikonloppuna järjestetyllä PyhäSana-festivaalilla oli monipuolinen kattaus.
Pyhätunturissa koettiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa poikkitaiteellinen PyhäSana-festivaali Aittakurun ja Tajukankaan ulkoilmalavoilla sekä Pyhätunturin ravintoloissa.
Kaksipäiväinen sanaa ja musiikkia yhdistellyt tapahtuma tarjosi erilaista puhetaidetta räpistä Open mic -iltoihin ja toimittaja Rauli Virtasen tarinoihin.
Esiintyjäkaarti oli vahvasti pohjoisesta. Tapahtumassa puhuivat tai esiintyivät esimerkiksi kirjailija Juhani Karila ja Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen, jotka ovat lähtöisin Pelkosenniemeltä, Rosa Coste on Rovaniemeltä, Meeri Koutaniemi lähtöisin Kuusamosta ja äiti-tytär-duo Soljun Ulla Pirttijärvi ja Hilda Länsman ovat Inarista ja Utsjoelta sekä lausuntataiteilija Tiinaliisa Multamäki, eli Louhistiina, on Sodankylästä.
Keikkojen lisäksi tapahtumassa oli esimerkiksi lappilaisten taiteilijoiden Helena Junttilan, Anna Pakkasen ja Jukka Tarkiaisen Tunturipuuroa-pop-up-taidenäyttely ja rovaniemeläisen Sanaseuran ohjattuja kirjoitustyöpajoja.
Tunturissa järjestettiin myös avoimia kohtaamisia Isokurun kodalla ja luontokeskus Naavassa.
Paleface isännöi
Festivaalin taiteellinen johtaja Karri ”Paleface” Miettinen otti tapahtumassa yleisön huomaansa isännän elkein.
Sen lisäksi, että artistilla oli oma keikkansa, Paleface toimi läpi viikonlopun PyhäSanan seremoniamestarina lausuen esitysten välissä valitsemiaan suomalaisten runoilijoiden runoja. Pitkän linjan sanataiteilija vaikuttikin silminnähden innostuneelta tunturissa.
– On ollut mukava huomata, että yleisössä on ollut paljon paikallisia. En halua, että tästä tapahtumasta muodostuu minkäänlaista kuplaa, johon kaikki esiintyjät ja koko yleisö tulevat jostain muualta, Miettinen kertoi Koti-Lapille lauantai-iltana.
Tapahtuman idean isä on Pyhällä asuva kuvittaja Lasse Rantanen, jonka oma lauantainen esitelmä kuvittamisen maailmasta oli varsin hersyvä.
Rantanen kehitteli sanataidefestivaali-ideastaan tapahtuman Pyhätunturi Oy:n tapahtumapäällikkö ja PyhäSanan konseptivastaava Suvi Vuorimäen kanssa.
Tavoitteet saavutettiin, mutta pohjarahoitus lopetettiin
Tapahtumapäällikkö Vuorimäki kertoo, että tapahtuman maksullisiin ohjelmiin myytiin lähes 400 lippua. Lisäksi ruskaretkeilijöitä ja muita tunturissa kävijöitä osallistui maksuttomiin tapahtumiin, joten kokonaisosallistujamäärä oli suurempi.
– Tavoitteet saavutettiin, ja olen tosi tyytyväinen kävijämäärään näin ensimmäiselle festivaalikerralle. Oli kyllä ihan superhyvä tunnelma ja onnellisia ihmisiä.
Pyhätunturi oy sai tapahtuman järjestämiseen 64 000 euroa harvaan asuttujen alueiden HAMA-avustusta Taiteen edistämiskeskus Taikelta.
Hallitus on lopettamassa HAMA-rahoituksen, joten Vuorimäki kertoo, että uutta rahoitusta pitää keksiä ensi vuodelle.
– Festivaali ansaitsee tulevaisuuden, hän toteaa.