Paikallisuutiset
Pyhätunturiin aukesi R-kioski
Kioski palvelee hotelli Pyhätunturin vastaanoton yhteydessä.
Pyhän palvelutarjonta laajenee.
Uusi R-kioski avasi ovensa Hotelli Pyhätunturin vastaanoton vieressä tänään perjantaina 10.2.2023.
Tilassa on aikaisemmin toiminut esimerkiksi vaatteita, varusteita ja matkamuistoja myynyt myymälä, joka on siirtynyt uuden hotellilaajennuksen yhteyteen.
Pyhätunturin uusi R-kioski on minimarket-tyyppinen ostospaikka, jossa päivittäistavaroiden osuus on huomattavasti suurempi kuin R-kioskeissa tavallisesti, Pyhätunturi kertoo tiedotteessaan.
Kioskista löytyy myös pieni hedelmä-ja vihannesosasto.
Tavoitteena on pitää valikoimaa, josta Ski-Inn-majoittujat ja muut lomailijat löytävät esimerkiksi sopivat aamiaistarpeet. Lisäksi lounas- ja päivällistarpeisiin sopivia tuotteita löytyy hyllystä pieni valikoima. Myös välipalavalikoimaan on pyritty satsaamaan.
Muiden R-kioskien tapaan Pyhätunturin R-kioskin valikoimasta löytyy muun muassa mietoja alkoholijuomia, tupakkatuotteita sekä kahvia, kaakaota ja itse paistettuja pullia.
Veikkauksen palveluita, pelikoneita tai lehtiä ei Pyhätunturin R-kioskin valikoimassa ole.
R-kioski palvelee talvikaudella päivittäin kello 9–21. Hotellin tarkka osoite on Kultakeronkatu 21, 98530 Pyhätunturi.
Uusi vuokraamo ja myymälä
Pyhätunturiin on avannut tälle kaudelle uusi vuokraamo uuden Kultakero-hotellilaajennuksen kellarikerrokseen. Katutasossa on avannut puolestaan vaate- ja varustekauppa Pyhä Store.
Käynti myymälään ja vuokraamoon on samasta ovesta vanhan hotelliosan puolelta.
Hotellilaajennus ei ole vielä kokonaisuudessaan valmis.
Entisessä Coloradon ravintolatilassa on kuluvalle kaudelle avannut ravintola Pyhä C.A.M.P. Kitchen & Bar. Ravintolatilaa ja sisustusta on uudistettu.
Lue myös:
Pyhä-Luoston kansallispuisto oli taas suosituimpien joukossa – Sallassa hyvä ensimmäinen vuosi
Keskellä tuntureita: tältä yöjunalta pääsee suoraan Pyhälle, Sallaan, Rukalle tai Suomulle