Paikallisuutiset
Rösölänperän Ruppanoiden kabareessa tutkaillaan parisuhdetta, käydään Kelekkamessuilla, puijataan ikäihmisiä ja työllistetään laulaen koko kunnan väki
Savukosken harrastajateatteriryhmän uusi näytelmä sisältää paljon laulua ja useita tasoja.
Savukoskelainen harrastajateatteriryhmä Rösölänperän Ruppanat tuo tänä vuonna lavalle musiikkipitoisen kabareen. Näytelmä saa tuttuun tapaan ensi-iltansa Savukosken liikuntasalissa pitkäperjantaina, ja sen jälkeen se lähtee Lapin kiertueelle.
Paljon musiikkia sisältävän näytelmän tekeminen onnistuu, sillä ryhmässä on monia tasokkaita laulajia, esimerkiksi Kari Parkkima , joka on menestynyt kansallisissa karaokekilpailuissa ja ollut kärkisijoilla muun muassa Olavi ja Laila -kilpailussa.
Näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Tenho Karjalainen lupaa, että mukana on tälläkin kertaa useita tasoja ja monta säiettä, kuten köydessä: huumoria, yhteiskunnallista asiaa ja pientä hyväntahtoista piikittelyä eri suuntiin, vaikkapa kunnan päätöksentekoon.
Hän ei halua paljastaa juonesta liikaa mutta kertoo, että vakavampi teema on tänä vuonna vanhusten huijaaminen.
– Kabareessa tutkaillaan parisuhdetta, käydään Kelekkamessuilla, puijataan ikäihmisiä ja työllistetään laulaen koko kunnan väki, esityksen ohjelmatiedoissa kerrotaan.
Musiikki on kotimaista vanhempaa iskelmää, ja se sitoo kohtauksia yhteen ja vahvistaa niitä.
Lue myös:
"Porukka ei meinaa lopettaa nauramista"
Näyttelijäryhmä on kokoontunut harjoituksiin tammikuun lopulta vähintään sunnuntai-iltaisin, ensi-illan lähestyessä useamminkin. Harrastajat ovat iloinneet yhteisestä tekemisestä koronatauon jälkeen. Viime vuonna esitetyn Haaveiden olohuoneen harjoitukset aloitettiin useita kertoja, ja aina esiintyminen peruuntui pandemian takia, kunnes viime pääsiäisen alla päästiin lavalle.
– Minusta on ollut tosi mukava ilmapiiri ja kaikki ovat olleet hirveän innostuneita. Ei sillä, etteikö niin olisi ollut ennenkin, mutta viime vuosien hankaluuksien jälkeen yhteishenki on ollut tavallistakin parempi, Marja Karjalainen sanoo.
– Käsikirjoitusta ei ole aina tahdottu saada luettua läpi, kun porukka ei meinaa lopettaa nauramista, Jorma Peltola tunnustaa.
– Minusta on näyttänyt siltä, että kaikki ovat oppineet roolinsa helposti, Rauni Pulska toteaa.
Pysyvät tilat tai niiden puute tuovat oman haasteensa harjoittelemiseen. Ryhmä kokoontuu Kylätalolla. Liikuntasaliin rakennetulle näyttämölle pääsee harjoittelemaan valojen ja muun tekniikan kanssa vasta viimeisinä päivinä, ja kiertuepaikkakunnilla sopeudutaan hyvin erilaisiin näyttämöihin.
Rautava ja Kilpimaa pääosissa
Päätähtinä tuikkivat Sinikka ja Raimo, joita näyttelevät Tuuli Rautava ja Kari Kilpimaa .
Sinikalla on jalat tukevasti maassa, kun taas Raimo on haaveilevampaa sorttia. Muissa osissa näyttelevät Kari Parkkima, Marja Karjalainen, Susanna Schwartz-Matero , Hellevi Kangas , Jorma Peltola, Tenho Karjalainen, Rauni Pulska ja Satu Kuosku . Useimmilla heistä on useita rooleja. Tekniikasta huolehtivat Pertti Stenberg ja Antti Kuosku . Puvustuksesta ja lavastuksesta vastaa Rauni Pulska, ja lisäksi siinä tehdään ryhmätyötä.
Ryhmä on tuntenut tällä kerralla myös surua ja haikeutta, sillä harrastajateatteriyhdistyksen puheenjohtaja, ryhmän jäsen Tarja Mattila menehtyi viime syksynä.
Pitkäperjantaina yleisössä on todennäköisesti tälläkin kertaa ryhmän oma kasvatti, nousujohteista uraa tekevä näyttelijä Emma Kilpimaa .
Kiertuepaikkakunnat 2023
Pe 7.4. klo 19.00 Ensi-ilta, Savukoski, Korvatunturin koulu
Pe 14.4 klo 19.00 Koulukeskus, Salla
La 15.4 klo 14.00 Naava, Pelkosenniemi, Pyhätunturi
Su 16.4 klo 16.00 Kitisenrannan koulu, Sodankylä
Su 23.4 klo 16.00 Kulttuurikeskus, Kemijärvi
La 13.5 klo 16.00 Wiljami, Rovaniemi
Pe 12.5. klo 19.00 Kairalan Kajastus, Pelkosenniemi
Liput ovelta ennen esitystä. Käteismaksu.