Paikallisuutiset
Ruka ja Pyhä saavat ensimmäisen Ahon perheen ulkopuolisen toimitusjohtajansa
Antti Kärävällä on taustaa yritysmaailmasta ja kumparelaskusta.
Rukakeskus-konserni on valinnut uuden toimitusjohtajan.
DI Antti Kärävä on nimitetty Rukakeskus-konsernin toimitusjohtajaksi 1. huhtikuuta 2023 alkaen. Kärävä aloittaa yrityksissä uuden aikakauden, sillä hän on konsernin ensimmäinen Ahon omistajaperheen ulkopuolinen toimitusjohtaja. Konserniin kuuluu myös Pyhätunturin hiihtokeskus.
Rukakeskus avasi julkisen haun toimitusjohtajan tehtävään lokakuussa 2022. Toimitusjohtajan paikkaa haki yli 120 kandidaattia.
Hakijoiden joukosta Kärävä erottui edukseen tuntemuksellaan talviurheilun liiketoiminnasta, markkinoinnista sekä strategian laatimisesta ja toteuttamisesta. Kumparelasku maailmantasolla on tuonut hänelle vahvan ja monipuolisen taustan kilpaurheilusta. Kärävä on kilpaillut 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa muun muassa kaksissa MM-kisoissa.
– Sekä Rukaa ja Pyhää on kehitetty ennakkoluulottomalla ja pitkäjänteisellä otteella. Molemmat konsernin hiihtokeskukset ovat erinomaisessa kunnossa ja hyvällä kasvupolulla selkeiden strategioiden ohjaamina, Kärävä sanoo yrityksen tiedotteessa.
Lue myös:
Kokemusta yrityksistä ja urheilumaailmasta
Aikaisemmissa työtehtävissään Kärävälle on kertynyt laaja johtamiskokemus kotimaisesta ja kansainvälisestä liiketoiminnasta urheiluvälineiden, ulkoiluvaatteiden ja -jalkineiden sekä markkinoinnin asiantuntijapalveluiden parissa. Hänen työpaikkoinaan ovat olleet muun muassa Salomon, Suunto, Columbia Sportwear ja Salomaa Yhtiöt. Myös hiihtolajien järjestöjen luottamustehtävät ovat Kärävälle tuttuja. Rukakeskus-konserniin hän siirtyy Lataamo Group Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.
Konsernin hiihtokeskukset ovat kehittyneet ulkopuolisen ammattihallituksen luoman konsernistrategian 2025 mukaisesti ja ovat taloudellisesti vahvassa asemassa jatkamaan kehittymistään toimialan edelläkävijöinä.
– Nyt on erinomainen hetki tälle perheyrityksen kannalta isolle askeleelle. Uskon Antin vahvan ja monipuolisen taustan antavan erittäin hyvät eväät vahvistaa edelleen Rukan ja Pyhän johtavaa asemaa Suomen rinneliiketoiminnassa, sanoo hallituksen puheenjohtaja Juha Lappalainen .
Pyhä kannattavassa kahvussa, Ruka vahva
Rukakeskus-konserni on alan markkinajohtaja. Sen liikevaihto on yli 40 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 200 henkeä.
Rukakeskus on osa suomalaista perheyritystä Aho Groupia, jonka omistavat 20 prosentin tasaosuuksin Ahon sisarukset. Ahon suvun omistamaan Aho-Group yritysryhmään kuuluu Rukakeskus-konsernin lisäksi Aava Terveyspalvelut -konserni.
– Olen todella ylpeä tekemästämme pitkästä kehitystyöstä. Pyhän olemme nostaneet kannattavaan vahvaan kasvuun ja Ruka on monen mielestä jo saavuttanut tavoitteensa olla maailman paras hiihtokeskus perheille. Rukan ja Pyhän toimitusjohtajaa innostavampaa työtä ei laskija löydä. Siksi olen varma, että Antti on erinomainen valinta jatkamaan isäni, sisarusteni ja omaa työtäni, kertoo toimitusjohtajan paikalta siirtyvä Ville Aho .
Uusi toimitusjohtaja Kärävä aloittaa konsernissa huhtikuun alussa ja työskentelee kesään saakka rinnan vuonna 2013 toimitusjohtajana aloittaneen Ahon kanssa. Joulukuussa 2023 Aho aiotaan nimittää konsernin hallituksen puheenjohtajaksi Kärävän työpariksi jatkamaan nykyisen puheenjohtaja Lappalaisen työtä.