Paikallisuutiset
"Salla on siisti, rauhallinen ja hyvin organisoitu. Todellinen helmi!" – Salla on vuoden 2021 hiihtokeskus
Perusteluina Sallan palkitsemiselle olivat muun muassa kodikas palvelu ja hyvin hoidetut rinteet.
Salla on voittanut vuoden hiihtokeskuksen tittelin.
Vuoden lähikeskuksena palkittiin Kouvolan Mielakka ja vuoden hiihtokouluna Pälkäneen Sappee.
Vuoden 2021 palkittavat valitsi Kristiina Hietasaaren (Visit Finland – Business Finland) johtama raati, johon kuului matkailun, median ja lajiliittojen edustajia. Raadin tärkeänä työkaluna oli kuluttajille Ski.fi-sivuilla tehdyn kyselyn tulokset.
Mielipiteensä kyselyssä kertoi yli 4 000 laskettelijaa.
– Hiihtokeskukset tekivät koronaepidemian takia haastavalla kaudella 2020–2021 erinomaista työtä, jotta terveysturvallinen harrastaminen ja matkailu oli mahdollista, raadin puheenjohtaja ja Visit Finlandin johtaja Hietasaari kertoo Ski.fi-sivustolle.
Omanlainen imago
Palkitut keskukset ovat satsanneet paitsi turvallisuuteen, myös kehittäneet toimintaansa monipuolisesti. Palkinnon perusteena mainittiin, että Salla on vastuullisesti erilainen.
Salla kehittää ja monipuolistaa palveluja kestävällä tavalla. Niin raatia kuin kyselyyn osallistuneita laskettelijoita kiehtoo Sallan tunnelma, ensiluokkaisesti hoidetut rinteet sekä kodikas palvelu.
Salla on palkitsijoiden mukaan hyvä esimerkki, että hiihtokeskusta voi kehittää jatkuvasti ilman, että alue laajentuisi mahdottomasti. Sallassa on pidetty luontoarvot kunniassa ja samaan aikaan kehitetty laskettelijoille monipuolista ja mielekästä kohdetta. Tunturissa huomioidaan voimakkaasti myös rinneturvallisuus.
Sallalla on lisäksi omanlainen imago, eikä se yritä olla yksi isojen joukossa.
Vastaajilta tuli esimerkiksi mielipide: "Salla on siisti, rauhallinen ja hyvin organisoitu. Todellinen helmi!".
Vuoden hiihtokeskus, lähikeskus ja hiihtokoulu palkittiin 22. syyskuuta 2021 Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n vuosikokouksessa Vuokatissa. Viime vuoden tapaan palkinto julkaistiin koronarajoitusten vuoksi vasta syksyllä Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen vuosikokouksessa. Normaalisti palkinnot jaetaan heti kauden päätteeksi yhdistyksen kevätkokouksessa.