Paikallisuutiset
Sallaan pysyvät tilat taiteen tekijöille: luvassa näyttelyitä, myyntiä ja työskentelytilaa
Kirkonkylän keskustaan avataan syyskuun alussa myynti- ja työskentelytila käsityön ja taiteen harrastajille.
Sallan taide-elämä on vilkastumassa.
Sallan Taideseura perustaa kuntakeskukseen entisiin Sallan Vaatteen ja Veikon Koneen tiloihin syyskuun alusta myynti- ja työskentelytilan alan yrittäjille ja harrastajille. Tiloissa oli kesän ajan yhdistyksen perinteinen kesänäyttely ja kahvila.
– Kesänäyttelyä järjestellessä heräsi ajatus pysyvämmästä myynti- ja näyttelypaikasta, hankkeen puuhanaisena toimiva Leena Meinilä kertoo.
Sallassa on paljon taiteen ja käsitöiden osaajia, mutta heillä ei ole ollut edullista paikkaa, johon töitä voisi koota. Yhdessä vuokrattavan paikan kulut yhtä yrittäjää tai harrastajaa kohden jäävät kohtuullisiksi verrattuna oman tilan vuokraamiseen.
Myynti hoidetaan yhteistyössä siten, että jokainen tekee oman vuoronsa. Näin kenenkään ei tarvitse päivystää myyntipöydän takana joka päivä.
Myös kahvilatoimintaa on tarkoitus jatkaa.
Sallan Taideseura aikoo perustaa myös taidelainaamon, eli esimerkiksi taulun voisi vuokrata seinälleen ja päättää myöhemmin, haluaako palauttaa vai ostaa sen.
Lisäksi tila tarjoaa alan väelle kokoontumispaikan ja elävöittää keskustaa sekä antaa matkailijoille yhden lisäsyyn viivähtää kirkonkylällä.
Luvassa myös tapahtumia
Suuri liiketila on ollut tyhjillään useita vuosia. Kiinteistön Etelä-Suomessa asuva omistaja on Meinilän mukaan suhtautunut myötämielisesti suunnitelmiin ja vuokrannut tilat kohtuullisella hinnalla.
Kuusamontie 7:ssä sijaitseva liiketila on suuri, ja sinne mahtuu useita yrittäjiä. Paikka on avoin myös muille yrittäjille, ja tiloissa on esimerkiksi myös yksi toimistohuone.
Leena Meinilä kertoo, että tiloihin on nyt tulossa kaksi yrittäjää ja joitakin taiteen ja käsitöiden harrastajia. Lisää mahtuu joukkoon.
Taideseura tarjoaa tiloissa myös lyhytaikaisia myyntipöytä- ja näyttelypaikkoja esimerkiksi kuukauden ajaksi. Myyntiin otetaan laadukasta tavaraa, ei esimerkiksi ulkomailla tehtyä rihkamaa tai käytettyjä vaatteita.
Tarkoitus on järjestää myös erilaisia tapahtumia, työnäytöksiä ja käsityöpiirejä.
Lisäaikaa kesänäyttelylle
Sallan Taideseuran kesänäyttely on ollut perinteisesti avoinna heinäkuussa noin viikon ajan. Tänä vuonna se sai lisäaikaa, sillä paikallinen yrittäjä tarjoutui maksamaan tilan vuokran elokuulta. Loppukuu käytetään pysyvien tilojen valmisteluun.
Sallan Taideseuran väki aikoo hakea apurahaa toiminnan alkuun saattamiseen, ja tukea on tarkoitus pyytää myös kunnalta ja yrittäjäjärjestöltä.
– Toiminnan on ehdottomasti tarkoitus pyöriä omillaan, mutta alkuun voidaan tarvita tukea. Jos saamme tiloihin vielä yhden tai kaksi yrittäjää, toiminta pyörii omillaan.
– Jos ja toivottavasti kun kulujen kattamisen jälkeen rahaa jää jonkin verran, se käytetään paikkakunnan taide- ja käsityökulttuurin kehittämiseen, Meinilä kertoo.
Sallan Taideseurassa on Meinilän mukaan nyt noin 40 jäsentä, ja määrä on kasvussa. Kesän näyttelyssä taulut kävivät hyvin kaupaksi ja väkeä kävi enemmän, koska tilat olivat isommat kuin aiempina kesinä.