Paikallisuutiset
Sallaan rakennetaan uusi K-market – rakennustyöt alkavat tänä kesänä
K-Market Puolukka palvelee asiakkaitaan siihen saakka, kunnes uusi kauppa avataan.
Sallaan rakennetaan uusi K-market, joka sijoittuu Kuusamontien ja Kansantien risteykseen S-market Erätulen vastapäätä.
Uuden kaupan rakennustyöt alkavat tänä kesänä, ja avajaisia on tarkoitus viettää keväällä 2023. Uuden K-Marketin koko on noin 1 200 neliötä, josta myyntialaa on noin 700 neliötä. Kaupan pihalle tulee lähes 50 autopaikkaa, ja sinne rakennetaan myös latauspaikkoja sähköautoille.
Uuden K-marketin valikoimissa otetaan huomioon paikalliset asiakkaat ja matkailijat. Sieltä saa ruoan verkkokaupan palvelut, ja myös käyttötavaravalikoimia voidaan laajentaa merkittävästi, K-ryhmän tiedotteessa kerrotaan.
Puolukka palvelee
Nykyinen K-market Puolukka palvelee asiakkaitaan siihen saakka, kunnes uusi kauppa avataan.
– Sekä minä kauppiaana että henkilökunta olemme todella innoissamme uudesta kaupasta, K-market Puolukan kauppias Teresa Lindholm kertoo Koti-Lapille.
– Tämä on Sallalle iso ja positiivinen asia, hän toteaa.
Suunnitelmia viimeistellään parhaillaan, ja rakennustyöt alkavat kesän mittaan.
K-ryhmä on tulossa tontille vuokralle. Rakentamisprojektissa käytetään ulkopuolista osaamista.
– Meillä on siinä investoriporukka, joka hoitaa hankkeen, Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen kertoo Koti-Lapille.
Myös K-marketin yhteydessä sijaitseva Alko suunnittelee muuttoa uuden kaupan yhteyteen.
– Muuttoon tarvitaan vielä aluehallintoviraston lupa. Haluamme jatkossakin tarjota mahdollisimman sujuvan ja vaivattoman asiakaspalvelukokemuksen. Sama tuttu henkilöstömme jatkaa uudessa myymälässä, kertoo Alkon palvelujohtaja Kaija-Leena Kerkelä tiedotteessa.
Paljon rahaa Lappiin
– K-ryhmällä on menossa isot, noin 40 miljoonan euron satsaukset Lapin K-kauppaverkoston kehittämiseksi. Investoinnit tehdään aina ennen kaikkea paikkakuntalaisille, mutta Lapista kun on kyse, niin matkailulla on iso merkitys investointipäätöksissä ja muun muassa kauppojen valikoimissa, Saarinen sanoo.
Keväällä on valmistunut K-Citymarket Rovaniemen laajennus ja kokonaisuudistus, K-market Kuukkeli Saariselällä avautui väistötiloissa tulipalon jälkeen maaliskuussa ja Kemijärvellä avautui toukokuun päätteeksi täysin uudistettu K-Supermarket Kauppapaikka.
Lisäksi parasta aikaa työn alla on K-Citymarket Kemin kokonaisuudistus, Kittilässä ovat käynnistyneet uuden K-Supermarketin rakennustyöt, kuten myös Tervolaan on rakenteilla uusi K-market.
Artikkelia päivitetty 27.5. kello 18.41: Lisätty havainnekuva sekä tietoja tontin omistusmuodosta ja rakentamisprojektista. Tekstiä on myös täydennetty kauppias Teresa Lindholmin ja aluejohtaja Jari Saarisen kommenteilla.