Paikallisuutiset
Sallalainen Vuoden nuori paikallistoimija uskoo kotikylänsä elinvoimaan
Kimmo Tuhkala Kursusta sai tunnustuksen Suomen Kylät ry:ltä.
Harvalla alle kolmikymppisellä on takanaan viidentoista vuoden vapaaehtoispesti kylätoiminnassa, mutta kursulaisella Kimmo Tuhkalalla sellainen on. Suomen Kylät ry valitsi hänet kokouksessaan Lappeenrannassa Vuoden nuoreksi paikallistoimijaksi.
– Valinta tuntuu oikein hyvältä, hän sanoo.
Sallalainen nuori mies muistaa olleensa mukana kylätoiminnassa jo pienenä isänsä Kari Tuhkalan kanssa, joka toimi tuolloin kyläseuran puheenjohtajana. Kyläseura hiljeni välillä vuosiksi, mutta toiminnan vireydyttyä uudelleen myös Kimmo alkoi järjestellä tilaisuuksia, myydä niissä kahvia ja makkaraa ja tehdä monenlaista muuta kotitienoon hyväksi.
– Olen halunnut, että kylällä on toimintaa, hän perustelee.
Nuoren miehen digitaidoista on ollut kylälle hyötyä. Aikoinaan hän muun muassa opetteli tekemään nettisivuja ja teki sellaiset yhdistykselle. Myöhemmin hän toimi Sallan kylät virtuaalimaailmaan hankkeen projektipäällikkönä ja auttoi muitakin kyliä samassa asiassa.
Tuhkala kuuluu myös Lappilaiset Kylät ry:n hallitukseen, joka esimerkiksi järjestää vuosittaiset Lapin kylätoimintapäivät.
Hän kuvaa kotikyläänsä Kursua vireäksi ja tulevaisuuteen katsovaksi. Kursu sijaitsee Sallan ja Kemijärven välillä noin 40 kilometriä Kemijärveltä, ja siellä on noin 200 asukasta. Kylässä on tehty yhteistyötä myös kuntarajan yli naapurikylä Joutsijärven kanssa.
Itä-Lapissa on monia kyläyhdistyksiä ja niissä on myös nuorempaa väkeä, mutta alle kolmi- ja kaksikymppisiä on vähänlaisesti. Kuinka nuoria saisi tulemaan mukaan?
– Kysymällä rohkeasti mukaan, antamalla vastuuta ja luottamalla heidän tekemiseensä, Tuhkala sanoo.
Vuosikokousilmoitus lehdessä ei saa nuoria liikkeelle, mutta henkilökohtainen kysyminen ja esimerkiksi makkaranmyyntivuoron tarjoaminen tapahtumassa voisi toimia paremmin.
– Kylätoiminnassa kaikenikäisten kanssa ihmisten kohtaaminen on tärkeää, jotta he tuntevat itsensä tervetulleiksi, Tuhkala pohtii.
Nyt hän asuu Rovaniemellä mutta toimii edelleen kyläseuran puheenjohtajana, johon tehtävään hänet valittiin vuonna 2019.
Kursun kyläseura järjesti kesällä perinteiset tanssit ja kahvila-kirpputoripäiviä, joissa oli parhaimmillaan yli sata kävijää. Talvella on luvassa ainakin joululauluilta ja joitakin kahvilapäiviä.
Ensi kesäksi suunnitellaan hankerahoituksella aurinkopaneeleja ja terassia kylätalolle sekä leikki- ja kuntoiluvälineitä piha-alueelle.
Kursun kyläseurassa on nyt myös joitakin nuoria toimijoita.
Tuhkala on opiskellut kokiksi, luonnonvaratuottajaksi ja agrologiksi. Kuluvan kesän ajan hän on työskennellyt Lapin ely-keskuksessa tehden peltotarkastuksia. Työn päätyttyä hän jää edelleen ainakin toistaiseksi asumaan Rovaniemelle, sillä hän on avannut sinne myymälän kaksi vuotta sitten perustamalleen Nordesans-yritykselle. Yritys myy suomalaisten pientuottajien tekemiä käsitöitä, kuten koruja, tervatuotteita, saippuoita, puutuotteita, puukkoja ja villasukkia. Toimitila sijaitsee kaupungin keskustassa osoitteessa Pohjolankatu 27. Yritys toimii myös verkkokauppana.
– Lapissa ja eri puolilla Suomea on hyviä tekijöitä, jotka tykkäävät valmistaa tuotteita, mutta myyntityö on heille vierasta. Haluan, että tuotteille löytyy ostajia, yrittäjä kertoo.
Työn ja kylätoiminnan lisäksi aikaa jää muillekin harrastuksille, kuten kalastamiselle ja muulle luonnossa liikkumiselle.