Paikallisuutiset
Sallalle kuntamarkkinoinnin hopeaa – oivaltava menestyskampanja kerää edelleen suitsutusta
Save Salla on yksi viime vuosien näkyvimpiä suomalaisia mainoskampanjoita maailmalla. Nyt noteerausta tuli kotimaassakin.
Tänä syksynä Kuntamarkkinoilla palkittiin 17. kerran parhaat markkinoijat.
Tänä vuonna kilpailuun saapui 40 kilpailutyötä, joista 10 pääsi kisalistalle. Listalla olleet työt olivat tuomariston mukaan vaikuttavia kampanjoita, joissa oli huomioutu tavoitteet, mittarit ja käytetyt kanavat. Tuomaristoa ilahdutti myös kampanjoiden pitkäjänteisyys ja niiden liittyminen kunnan strategiaan.
Maailman onnellisimman ihmisen etsiminen toi voiton Vaasaan. Vaasan kaupunki etsintäkuulutti ehdokkaita Vaasan seudulta maailman onnellisimmaksi ihmiseksi ja valitsi tämän Onnellisuusillassa 2021. Kampanja tavoitti eri medioissa yli 3 miljoonaa ihmistä ja sen vaikutukset olivat positiiviset kaupungin vetovoimalle.
Lue myös:
Salla 2032 -kampanja voitti jälleen – on nyt yksi palkituimmista kautta aikain
Kilpailussa hopealle sijoittui Sallan kunnan ja House of Laplandin kampanja Save Salla / Salla 2032. Alkuvuonna 2021 Salla kunta ilmoitti hakevansa vuoden 2032 kesäolympialaisia. Tätä seuranneessa kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa ilmoitettiin, että kyseessä oli ilmastokampanja, jolla Sallan kunta haastoi maailman nykyistä vaikuttavampiin ilmastotoimiin. Katso Save Salla -video
Tuomaristo piti Sallan kampanjaa "upeana kansainvälisenä kampanjana ajankohtaisesta teemasta". Toteutus koettiin oivaltavana, rohkeana, isoja yleisöjä kansainvälisestikin puhuttelevana. Kampanja on myös levinnyt maailmalla valtaisia määriä, myös ilman maksettua mainontaa.
Save Salla -kampanja on voittanut palkintoja maailmalla mainosalan kilpailuissa muun muassa Cannesissa ja Lontoossa.
Pronssi matkasi Ouluun ja sen sai Oulun matkailu Oy:n kampanja Pohjolan rengastie. Vuonna 2021 avattu Pohjolan rengastie on matkailullisesti merkittävä uusi monikohteinen kiertomatkatuote (9 matkailualuetta).
Kilpailun Järjestäjinä toimivat Suomen Kuntaliitto ry, Seudulliset kehittämisyhteisöt SEKES ry ja Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry. Kilpailun yhteistyöyritykset Sanoma ja Miltton mahdollistavat kampanjapalkinnot.
Artikkelia päivitetty 7.10.2022 kello 9.24: liitetty kuva artikkeliin.