Paikallisuutiset
Sallan hartiat kestää koronaelvytyksen – ylijäämää 8,6 miljoonaa
Liki nollakorolla lainaa rakennuskohteisiin: Ensi vuoden tulos arvioidaan himpun verran positiiviseksi.
Epidemian pitkittymisestä huolimatta, Salla kokosi ensi vuodelle 2 600 euroa positiivisen talousarvoin.
Talousarvio pitää sisällään 3 miljoonan elvyttävän investointiosan. Muuten valtuuston puheenjohtaja Petteri Salmijärvi
Talousarvion läpileikkaavana tekijänä on Sallassakin koronaepidemia ja isona epävarmuustekijänä se, miten se etenee. Taloutta helpottaa kunnille tulevat korkeammat valtionosuudet ja joukko muita epidemiasta aiheutuvia korvauksia.
Työttömyyden kasvu ja verotulojen putoaminen ovat vaikeasti ennakoitava negatiivinen tekijä.
Koronasta riippumatta Sallassa arvioidaan perustellusti, monesta syystä näkymät vuodelle 2021 ja tulevaisuuteen hyvinkin positiivisiksi ja luotetaan vakaaseen talouteen. Puskureita on ja kriisikuntauhkaa ei ole. Vuonna 2019 tehtiin puolta miljoonaa lähentelevä positiivinen tulos. Tosin valtionosuuksilla on suuri vaikutus myös Sallan talouteen.
Toimintakuluje
Hartiat kestävät reilusti lainanoton nyt huonon ajan elvytykseen.
– Vuoden 2019 tilinpäätöksen jälkeen meillä oli kuntakonsernin ylijäämää 8,6 miljoonaa euroa, kertoo Petteri Salmijärvi.
Ensi vuoden investointeina kunnostetaan kunnanviraston vesikatto, varhaiskasvatuksen ulkoseinien rappaus uusitaan, koulukeskuksen ruokalan vesikatto uusitaan ja aloitetaan ikkunoinen uusiminen, koulukeskuksen saneeraus jatkuu vuoteen 2023 saakka.
Edelleen ensi vuonna laajennetaan caravan alueen huoltorakennusta ja rakennetaan tarvittava varasto, valmistuu toimintakeskuksen saneeraus opetustiloiksi ja konehallin pihalle rakennetaan katos.
Samoin korjataan kiinteistöjä, päällystetään ns. Kalustaja piha-alueet, rakennetaan Hyvinvointipuistoon ulkoilureitti, kunnostetaan latu- ja moottorikelkkareittejä ja tehostetaan kolmen vuoden ajan maisemanhoitoa Sallatunturilla ja kirkonkylällä. Ensi vuodelle painottuu myös koko joukko kaavateiden kunnostamista ja rakentamista. Isomaa-Lapajärvi yksityistie korjataan.