Paikallisuutiset
Sallan kansallispuisto eteni eduskunnassa ratkaisevaan käsittelyyn
Sallan kansallispuiston perustamislakiesitystä käsiteltiin eduskunnassa ensimmäisen kerran keskiviikkona.
Käsittelyn pohjana oli ympäristövaliokunnan mietintö. Valiokunnassa perussuomalaiset edustajat olivat jättäneet mietintöön vastalauseen lupametsästyksen kieltämisestä ulkopaikkakuntalaisilta ja metsästysseurojen vierailta kansallispuiston alueella. Vastalauseessa vaadittiin muutosta lakiesityksen kolmanteen pykälään.
Eduskunnan täysistunnossa Mauri Peltokangas (ps.) teki perussuomalaisten valiokunnassa tekemän muutosesityksen mukaisen esityksen. Petri Huru (ps.) kannatti esitystä.
Äänestyksestä mietintö sai ääniä 96 jaa, 44 ei, tyhjiä ääniä 16 ja poissa oli 43 kansanedustajaa.
Ratkaisevaan toiseen käsittelyyn etenee hallituksen esitys Sallan kansallispuiston perustamiseksi ympäristövaliokunnan mietinnön mukaisena.