Paikallisuutiset

Sallan kirkko kiinnostaa vierailijoita: tiesitkö nämä asiat jälleenrakennusajan kirkosta?

Sallan kirkko edustaa jälleenrakennusajan arkkitehtuuria. Kuva: Esa Keskinen

Yli 1300 ihmistä tutustui Sallan kirkkoon kesällä.

Sallan kirkko oli pitkästä aikaan avoinna kesäkaudella kesäkuun puolesta välistä heinäkuun loppuun.

Kirkon siivessä Wanhassa salissa toimiva kesäkahvila ja pieni kirkkopuoti palvelivat lisäksi seurakuntalaisia ja alueella vierailevia ihmisiä. Puolentoista kuukauden aikana kirkossa vieraili hieman yli 1 300 ihmistä, Sallan seurakunta kertoo verkkosivuillaan olevassa uutisessa.

– Vierailijoiden määrä oli kaikkinensa erittäin hyvä ja kertoo siitä, että kirkko kiinnostaa niin historiansa kuin arkkitehtuurinsa puolesta. Sallan kirkko on alueen merkittävin kulttuurinähtävyys ja samalla koko Suomen merkittävin jälleenrakennusajan kirkko. On mieluisaa huomata, että vieralijoiden joukossa on ollut myös paljon paikallisia sallalaisia, toteaa kirkkoherra Kimmo Kieksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suosituimmat päivät ajoittuivat kesäkuussa juhannuksen ympärille sekä heinäkuussa Sallapäivien ajalle. Päivittäisiä vierailijoita oli keskimäärin 40–50 henkeä. Heinäkuussa kirkossa järjestettiin viikolla säännöllisesti Taize -hartauksia.

Heinäkuussa kirkossa järjestettiin viikolla säännöllisesti Taize -hartauksia.
Alttarilla on kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen tekemä pronssinen korkokuva. Tukiainen tunnetaan erityisesti Helsingin Mannerheimin ratsastajapatsaasta. Kuva: Terttu Pohtila
Mikä?

Sallan kirkko

Vuonna 1950 valmistuneen kirkon ovat suunnitelleet Eero Eerikäinen ja Osmo Sipari.

Kirkko edustaa tyyliltään Lapin jälleenrakennusajan modernia arkkitehtuuria.

Kirkkosalin katto on valettu betonisten kaarien varaan, mutta jyrkässä katossa on näyttävä paanukate. Viereinen kellotapuli edustaa samaa tyyliä.

Kirkko kuuluu kansainvälisen modernin arkkitehtuurin suojelu- ja tutkimusjärjestön Docomomon merkittävien arkkitehtuuri- ja ympäristökohteiden valikoimaan sekä Museoviraston valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Alttarilla on Aimo Tukiaisen tekemä pronssinen korkokuva, joka kuvaa Matteuksen evankeliumin kohtaa ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon”. Tukiainen on tehnyt myös pihan graniittisen sankarimuistomerkin Hauta etulinjassa.

Uuden kirkon rakentaminen kustannettiin Tanskan luterilaisten seurakuntien tuella.

Sallan vanha kirkonkylä menetettiin toisessa maailmansodassa Venäjälle. Vanhan kirkonkylän vuonna 1838 valmistunut, Carl Ludvig Engelin suunnittelema kirkko tuhoutui talvisodassa.

Myös elokuun aikana vierailijoita riitti, ja kirkkoon on mahdollista tutustua edelleen arkipäivisin kirkkoherranviraston ollessa auki. Myös ryhmille voi sopia kirkon esittelyn kirkkoherranviraston kautta.

Kävijöiden määrä kertoo, että kirkon aukiololle ja kesäkahvilatoiminnalle on tilausta tulevinakin vuosina. Samalla on Kieksin mukaan hyvä pohtia, voisiko kirkko olla avoinna pidempään syksyyn. Sallan kirkko kiinnostaa monia turisteja ja palvelee osaltaan matkailualaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Sallan kirkko on seurakunnan toiminnallinen keskus, jonka päätarkoituksena on palvella ja koota alueen seurakuntalaisia ja kaikkia alueen ihmisiä yhteen erilaisiin hartauksiin, jumalanpalveluksiin, konsertteihin ja moniin muihin tilaisuuksiin, mutta tarjota myös paikka omaehtoiseen hiljentymiseen, toteaa Kieksi.

Kirkon kotamaisessa katossa on paanukate. Pihalla on Aimo Tukaisen tekemä sankarimuistomerkki. Kuva: Esa Keskinen
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä