Paikallisuutiset

Sallan kunta aloittaa tuulipuiston kaavoittamisen – äänestystulos meni tasan, näin monta voimalaa on tarkoitus rakentaa

Sallan kunnanhallitus päätti asiasta. Selvitykset aloitetaan, jos Puolustuvoimilta saadaan puoltava lausunto.

Sallan kunta käynnistää tuulivoimahankkeen osayleiskaavan laatimisen kunnan luoteisosaan Sallan ja Pelkosenniemen rajalle. Kaavan tarkoitus on mahdollistaa tuulivoimaloiden rakentaminen alueelle. Hankkeen työnimi on Ahventuuli.

Kunnanhallitus päätti asiasta kokouksessaan 19. syyskuuta. Matti Tervonen (ps.) esitti, että hanketta ei käynnistettäisi. Äänestyksessä äänet menivät tasan 4–4, jolloin puheenjohtaja Petteri Salmijärven (kesk.) ääni ratkaisi ja asia hyväksyttiin esityksen mukaan

Aloite Suomen Voimalta

Kaavoitusaloitteen teki Suomen Voima Oy, joka on neuvotellut maanomistajien kanssa maankäyttösopimuksia alueelle, ja maankäyttöneuvottelut jatkuvat edelleen. Yhtiö on hakenut Puolustusvoimilta asiaan tutkalausuntoa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alustavien suunnitelmien mukaan alueelle on tarkoitus rakentaa noin 20 tuulivoimalaa sisältävä tuulipuisto.

Kaavan laatimiseen liittyvät luonto- ja muut selvitykset on tarkoitus aloittaa sen jälkeen, jos Puolustusvoimat myöntää hankkeelle puoltavan lausunnon. Puolustusvoimat on ilmoittanut , ettei se puoltaisi uusia hankkeita itäiseen Lappiin.

Suomen Voima Oy maksaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannukset sekä kuulutus- ja muut kulut.

Lue myös:

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uudet tuulivoimaluvat tiukassa itäisessä Lapissa – Puolustus­voimat ei puolla uusia hankkeita alueelle

Yhteensä 170 rekkakuormaa ja 80 työntekijää – Nuolivaaran voimalat nousevat jo jauhamaan sähköä Kemijärven ja Sallan rajalle

Puolustusvoimat haluaa varata Itä-Lapista tontteja maanomistajilta – oikeuttaisi rakentamaan puolustuslaitteita, kuten "erilaisia linnoitteita ja esteitä"

Maanomistajat liittoutuivat Ristijärvellä tuulivoimasopimusten neuvottelussa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä